
Henna Kalinainen paljastaa lapsihaaveensa – ”Täytyy miettiä mihin voimavarat riittävät”
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen sai esikoislapsensa Joannan 1. tammikuuta 2021. Nyt Kalinainen paljastaa haaveilevansa jo toisesta lapsesta, joka hänen mukaansa saisi syntyä jo lähivuosina.
Kalinainen kertoo lapsihaaveistaan Metropolille kirjoittamansa blogitekstin yhteydessä. Kyseisessä blogissa Kalinainen avautuu vuoden 2022 unelmistaan.
– Vuosi lähenee loppuaan ja minun vauvasta tulee taapero. Uskomatonta, kuinka nopeasti kaikki meni ja tässä välissä on jo kuvattu ja näytetty yksi tv-ohjelmakin, Kalinainen aloittaa kirjoituksensa.
– Kun Joanna kasvaa niin tuntuu, että päivä päivältä kaikki muuttuu vaan ihanammaksi, vaikka se kun sai pitää pikku nyyttiä sylissä oli myös niin ihmeellistä ja ihanaa, hän hehkuttaa.
Ensi vuodelle Kalinainen on suunnitellut paljon tekemistä. Hän aikoo muun muassa aloittaa opinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa ja suorittaa ajokortin.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lapsihaaveiden suhteen Kalinainen yrittää pysyä kärsivällisenä.
– Ensi vuonna olisi myös lapsihaaveita, mutta näitäpä asioita ei voi kun vain toivoa ja täytyy ensin realistisesti miettiä mihin kaikki aika ja voimavarat sitten riittää, hän kirjoittaa.
Kalinainen toivoo, että hänen lapsillaan olisi mahdollisimman pieni ikäero.
– Kaksi lasta olisi minun lapsiluvussani riittävä, mutta ehdottomasti toivoisin vielä toista lasta.
Lue Kalinaisen blogiteksti kokonaisuudessaan täällä.
Lue myös:
mihin kaikki aika ja voimavarat sitten riittää. Kaksi lasta olisi minun lapsiluvussani riittävä, mutta ehdottomasti toivoisin vielä toista lasta. Ja ei kovin suurella ikäerolla.
Lue myös:
Ihana yllätys! Henna Kalinainen menee naimisiin Jarkko-rakkaansa kanssa: ”Haluan täydelliset häät”
Henna Kalinainen paljasti itsestään liudan yllättäviä faktoja: ”Rakastan nakuilua!”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen