Kuva: Petri Voutilainen
Henna Kalinainen paljastaa raskaudellaan olleen merkittäviä vaikutuksia parisuhteelle – ”Rakastavampaa miestä saa etsiä”
Tosi-tv-tähtenä tunnetuksi tullut Henna Kalinainen sai yhdessä Jarkko-miehensä kanssa esikoislapsensa perjantaina 1.1.2021.
Kalinainen julkaisi hiljattain rehellisen blogipostauksen, jossa hän kertoo avoimesti koko synnytystarinansa. Hän paljastaa muun muassa kärsineensä synnytyksensä aikana niin kovista kivuista, että pelkäsi tajunsa lähtevän.
Kirjoituksessaan Kalinainen myös ylistää synnytyskokemustaan vuolain sanoin ja kehuu etenkin Naistenklinikan henkilökuntaa ammattitaitoisesta palvelusta, sekä omaa miestään saamastaan suuresta tuesta. Kalinainen kertoo kasvaneensa raskautensa aikana paljon ihmisenä ja matka vanhemmiksi on Kalinaisen mukaan myös vahvistanut pariskunnnan suhdetta.
– Parisuhteemme on nyt älyttömän vankalla pohjalla ja meillä on niin vahva side, että tulemme toivottavasti olemaan loppuelämämme yhdessä, Kalinainen hehkuttaa.
– Jarkko oli aivan älytön tuki ja turva koko matkan ja rakastavampaa miestä saa kyllä etsiä. Kiitän joka päivä siitä, että olen saanut tällaisen onnen elämään ja muistan myös kertoa sen, kuinka paljon rakastan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue koko synnytyskertomus täällä. Lue myös: Henna Kalinainen paljastaa blogissaan: ”Meille syntyi terve tyttövauva” Blogi: Raskaana oleva Henna Kalinainen rehellisenä peloistaan – ”Mitä jos vauva on litistynyt mahassa seksin aikana?”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot