Henna: Paloin loppuun ja katsoin Netflixiä 8 tuntia putkeen!
Eiran aikuislukiossa ensimmäisen opintovuoden päättänyt ja samaan aikaan täysipäiväisesti työskentellyt Henna Kalinainen on avautunut blogissaan rankasta keväästään.
Kalinaisen Helsingin keskustassa sijaitsevan yksiön vuokrasta on ollut vaikea selviytyä yksin ja uhkean kaunottaren terveyskin on reistaillut. Kalinainen tunnustaa, että elämässä pärjääminen muuttui talven aikana taisteluksi.
”Pieni burn out tuli kesken kouluvuoden, kun otin liikaa kaikkea kontolleni ja toipuminen täysin kesti monta kuukautta. Halusin vaan maata sängyssä tai sitten olla helvetin päissään pää jäässä ettei tajua mistään mitään. Tottakai se tulee sitten kaksinkertaisena takaisin”, Kalinainen kirjoittaa.
Kalinainen on onnistunut selättämään ongelmat vähentämällä työmääräänsä.
”Ei enää tuplamäärää kursseja tai töitä aamusta iltaan. Lepo on tärkeää.”
Yhdeksi huonon päivän pelastajaksi Kalinainen paljastaa yllättäen Netflix-nettipalvelun, jonka sarjoja hän on innostunut katselemaan.
”Tällä hetkellä oon superkoukussa breaking bad-sarjaan ja joskus katson sitä 8h putkeen,” Kalinainen tunnustaa.
Juhannuksen Helsingissä viettävä Kalinainen lataa akkujaan kesän aikana ja odottaa jo innolla syksyllä alkavaa uutta lukuvuotta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Kasinorakastajan blogi: Uusi rahapelilaki ja valvonta – missä mennään?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Kastanja Rauhala puhuu vihdoin: ”Kaikki hyvä loppuu aikanaan”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Helena Koivu valitti – ei mennyt nappiin
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”