
Henna Peltonen raivostui Tauskille!
Henna Peltonen on raivoissaan mediassa esitetyistä väitöksistä, että hän ja ex-miehensä Tauski Peltonen olisivat ”suudelleet kiihkeästi” ja viettäneet ”yhteisiä öitä”.
Henna oikaisee blogissaan tapahtumien kulun viime sunnuntailta ja kertoo miksi hänestä ja Tauskista on saatu otettua otsikoita aiheuttanut suutelukuva.
– Viime viikonlopun vietin poikani Jaken kanssa Naantalissa Virpi Kätkän luona, sillä lapsemme ovat sisaruksia keskenään ja olemme Jaken syntymästä asti huolehtineet siitä, että sisarukset saavat kasvaa yhdessä muista tekijöistä huolimatta ja heistä on tullut toisilleen erittäin läheiset. Sunnuntaina ennen kotiinlähtöämme lapset viettivät aikaa isänsä kanssa ja isän omasta pyynnöstä suostuin viemään myös poikamme Jaken tapaamiseen, Henna kertoo.
Tapaaminen ei Hennan mukaan sujunut, kuten mediassa on väitetty.
– Ennen kotiin lähtöämme kävimme kiivasta keskustelua erinäisistä asioista ja keskustelun päätteeksi Jaken isä halusi halata minua ja antoi minulle suukon. Kyse ei ollut edes suudelmasta kuten eräs lehti kannessaan otsikoi, vaan se oli pelkkä viaton pusu, ilman minkäänlaista kielikosketusta! Itse en nähnyt viattomassa suukossa keskellä päivää keskellä ostoskeskusta mitään väärää saati mitään kiihkeää, päinvastoin olisin helpottunut jos välit poikani isään eron jälkeen olisi aina pysynyt sellaisina, että voi hyvillä mielin sanoa heipat eikä lapsen tarvitsisi kärsiä aikuisten riidoista.
Hennan mielestä suutelu ja siitä seuranneet otsikot olivat Tauskin suunnitelma saada rahaa.
– Mutta luettuani tämän päivän lehden tajusin, että siitä viattomasta pususta oli viattomuus kaukana. Pusulla oli ilmeisesti juurikin haettu sensaatiota ja otsikoita. Kiihkeitä öitä??? Satunnainen lehden lukija joka kuvan nappasi tuskin on lähtenyt värittämään juttua ihan noin pitkälle. Ei tarvitse olla salapoliisitutkintoa käynyt kun voi päätellä, että joku on halunnut tienata lapsensa sekä lapsen äidin kustannuksella rahaa Espanjan reissuun, saanut niillä varmaan sen muutaman tuopin kaadettua kurkusta alas. Säälittävää.
Henna korostaa, että ei halua olla missään tekemisissä Tauskin kanssa.
– Tästedes en uskalla enää osallistua näihin isän ja pojan tapaamisiin, sillä nämä jo äärirajoille kuluneet otsikot saavat riittää, enkä todellakaan enää halua joutua romanssihuhujen keskelle tämän ihmisen kanssa. Mikä tarkoittaa sitä, että isän ja pojan tapaamiset järjestetään jatkossa vain ja ainoastaan lastenvalvojan tai muun sosiaaliviranomaisen valvonnassa ilman minun läsnäoloa, Henna linjaa.
Henna ja Tauski kiistelevät avioeroon johtaneista tapahtumista edelleen hovioikeudessa, sillä Tauski ei tyytynyt käräjäoikeuden langettamaan pahoinpitelytuomioon.
Lue koko kirjoitus ”Oikaisu kohuun” Henna Peltosen kotisivuilta!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- Sampo Kaulanen on uusi Farmi Suomi -voittaja – näin hän kommentoi voittoa!
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Missi Oona Komi järjesti näyttävät juhlat – avautuu kuluneista vuosista: ”Neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon”
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Presidentti Tarja Halonen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijaksi
- TTK-tähti Anniina Koivuniemi paljasti iloisen perheuutisen
- Jesse Kaikuranta yllättää romanttisella kuvalla – löysikö suosikkilaulaja rinnalleen uuden kumppanin?
- Tässä on Pippa Laukan ylioppilaaksi valmistunut Tuuli-tytär – ”Niin ylpeä tästä upeudesta”
- Helena Ahti-Hallberg joutui sairaalahoitoon – ”Vihreästä väristä en tykkää, mutta minkäs teet”
- Sirpa Selänne julkaisi poikansa ihanan kihjalaisvideon – tätä katsoessa on vaikea olla hymyilemättä
- Ilkka Vainio, 62, poseeraa alasti – ”Säämies mainio”
- Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu pariskunta Ville ja Johanna hakevat avioeroa
- MTV: Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu Tuula rakastui – ”Kyllä tässä ihan vakavalla pohjalla ollaan”
- STT: Entinen kansanedustaja Tom Packalén pahoinpideltiin helsinkiläisessä luksusravintolassa – ”Minulla meni taju saman tien”
- Teemu Packalén joutuu isoon leikkaukseen – ”Valehtelisin, jos sanoisin, ettei mua jännitä”