Herbalistilla yllättävä kikka, jonka avulla ei tuntenut nälkää Selviytyjät-kuvauksissa – ”En siitä ihan hirveästi puhu”
Suomen eturivin Youtube-tähtiin lukeutuva Herbalisti, eli Juuso Karikuusi äänestettiin ulos Selviytyjät Suomi -kilpailusta viime lauantaina Nelosella nähdyssä jaksossa.
Karikuusi ehti Selviytyjät-reissunsa aikana ihastuttaa kanssakilpailijoitaan laajalla villiyrttitietämyksellään. Nyt tubettaja paljastaa Kristian Heiskarin tähdittämässä Kristianin Heimoneuvosto -ohjelmassa toisen salaisen kikkansa, josta oli paljon hyötyä kisassa pärjäämisessä.
– Olen pätkäpaastoillut aika pitkään. En siitä ihan hirveästi puhu, mutta sitä olen harrastanut, Karikuusi sanoo.
Karikuusi kertoo aterioivansa usein vain yksi tai kaksi kertaa päivässä.
– Eli en syö sellaisia pikkuisia määriä koko ajan. Syön kerralla paljon ja sitten se tasainen energia jatkuu koko päivän ajan aina seuraavaan päivään, hän kuvailee.
– Minä oletan, että siitä oli aika paljon apua, että ei minulla oikein nälkä tullut siellä loppujen lopuksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tähän Heiskari toteaa nauraen, että Karikuusi oli varsin tyytyväinen oikeastaan kaikkeen koko kilpailun ajan.
– Joo, et sinä kyllä nälkää valittanut etkä oikein kylmääkään etkä hyttysiäkään. Että sinänsä sinulla ei ollut ikinä mitään pahaa sanottavaa leirin tunnelmasta tai meiningistä, Heiskari hörähtää.
– Ei, ei ollut, Karikuusi komppaa ja virnistää.
Lue myös:
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- MTV: Elina Tervo sai viestejä Aku hirviniemeltä: ”Se menisi paremmin sitten kameran edessä”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa

- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Chachi Hildén julkaisi herkän synnytyskuvan – Jukka reagoi paljonpuhuvalla tavalla
- MTV: Elina Tervo sai viestejä Aku hirviniemeltä: ”Se menisi paremmin sitten kameran edessä”