
Hollywood-tähtien oudoimmat fobiat!
1000 EURON MATKALAHJAKORTTI ARVOTAAN JOKA PÄIVÄ!!!
On sitten kyse hämähäkeistä, käärmeistä, korkeista paikoista tai vaikkapa julkisesta puhumisesta, varmasti meillä jokaisella on jotain, mitä kavahdamme tai johon suhtaudumme erityisellä huolella.
Sama pätee luonnollisesti myös Hollywood-tähtiin, sillä loppujen lopuksi hekin ovat vain ihmisiä. Alle on listattu 10 supertähden oudoimmat fobiat. Katso ja hämmästy!
1. Cameron Diaz
Tämä näyttelijäkaunotar pelkää ovenkahvoja. Syynä pelkoon on, että kuka tahansa voi koskea niihin!
2. Charlize Theron
Jopa ystäviensä luona, kylässä ollessaan, Theron kiinnittää huomionsa asunnon siisteyteen. Naisen kotona tietysti kaiken on aina oltava täydellisessä järjestyksessä. Theron tuntee valtavaa ahdistusta, mikäli jokin tavara on väärässä paikassa. Hän kertoo tilanteen tuntuvan kontrollin menetykseltä.
3. Johnny Depp
Tämä komistus pelkää klovneja ja naamioituneita ihmisiä. Depp uskoo tämän johtuvan lapsuudessaan tapahtuneesta ikävästä kokemuksesta, kun sirkuksessa esiintyvä klovni pelästytti hänet.
4. Natalie Portman
Natalia Portmanin ei onneksi tarvitse pelätä kohtaavansa kadulla suurinta pelkoaan. Hän nimittäin pelkää Smurffeja! Näyttelijätär ei voi kerta kaikkiaan sietää lastenohjelmia, koska niiden katsominen saa hänet jostain syystä paniikkiin. Pelkonsa takia Portman ei ole suostunut edes äänihahmoksi lastenelokuviin.
5. Uma Thurman
Kill Bill -elokuvien kuvauksissa oli vaikeuksia saada kuvattua kohtaa, jossa Thurman suljettiin puiseen arkkuun. Ahtaat paikat ovat nimittäin toimintasankari-naisen suurin pelko.
6. Catherine Zeta-Jones
Catherine Zeta-Jones pelkää oman mielialansa vaihteluja, jotka johtuvat kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kertomansa mukaan hän ei aina pysty kontrolloimaan itseään edes julkisilla paikoilla.
7. Kristen Stewart
Stewart joutui roolinsa vuoksi nousemaan hetkeksi hevosen selkään, mutta se ei onnistunut ilman rauhoittavia lääkkeitä. Näyttelijätär on lapsuudessaan pudonnut hevosen selästä ja murtanut kätensä, jonka jälkeen hän ei ole vapaaehtoisesti edes lähestynyt hevosia.
8. Brad Pitt
Brad Pitt inhoaa omia jalkapöytiään! Pitt pyysi tämän vuoksi Troija-elokuvassa saada käyttää sandaalien sijaan saappaita. Lisäksi hän pyysi sijaisnäyttelijän kohtauksiin, joissa hänen jalkapöytänsä näkyvät. Muita Pittin pelon tai inhon kohteita ovat hämähäkit ja hait.
9. Orlando Bloom
Kingdom of Heaven -elokuvan kuvauksissa olleet siat ja porsaat saivat Bloomin lähes pois tolaltaan. Erityisen pahaan tilanteeseen tämä toimintasankari ajautui, kun yksi sika karkasi aitauksestaan.
10. David Beckham
Yhä useammin valkokankaallakin nähtävän jalkapallolegendan suureksi peloksi ovat paljastuneet perhoset. Lisäksi Beckham on myöntänyt kärsivänsä pakkomielteestä symmetriaan, koskien melkeinpä minkä tahansa on oltava harmoniassa, jopa jääkaapin sisällön.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025