Kuva: Instagram @kelli_wright_laiho
HS julkaisi kitaristi Alexi Laihon kuolinilmoituksen – Kelli-puoliso ei päässyt siunaustilaisuuteen
Joulukuun lopussa edesmenneen Children of Bodom -kitaristin, Alexi Laihon, kuolinilmoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa. Laiho menehtyi vain 41-vuotiaana kotonaan Helsingissä.
Kuolinilmoitukseen on liitetty Eeva Kilven herkkä runo: ”Muistosi on kylvetty sydämiimme ja siellä se on alati läsnä, kunnioitettuna, hellittynä.” Lisäksi ilmoitusta koristaa nuottiavain.
Ilmoituksessa kerrotaan, että Alexi on siunattu läheisten läsnä ollessa. Alexin australialainen puoliso Kelli Wright-Laiho ei kuitenkaan päässyt osallistumaan siunaustilaisuuteen tyttärensä Shelbyn kanssa. Kelli on julkaissut Instagram-tilillään kuvan kuolinilmoituksesta ja kukkien peittämästä arkusta.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä. Näet toisen kuvan klikkaamalla julkaisun oikeassa laidassa olevaa nuolipainiketta. – Vaikka emme Shelbyn kanssa voineet olla fyysisesti läsnä 28. tammikuuta, saimme silti jakaa tämän sydäntä särkevän kauniin päivän Alexin läheisten kanssa, Kelli kirjoittaa julkaisunsa ohessa. Hän kiittää myös perhettään siitä, että nämä luottivat järjestelyt hänen kontolleen. Ilta-Sanomat uutisoi tammikuussa, että Alexi ei koskaan eronnut virallisesti ensimmäisestä vaimostaan Kimberly Gossista. Näin ollen Alexin ja Kellin avioliitto ei ollut virallinen. Lue myös: IS: Alexi Laihon ensimmäinen vaimo keskellä painajaista – ”Minut halutaan murhata” IS: Alexi Laiho ei koskaan eronnut ensimmäisestä vaimostaan – avioliitto Kelli Wrightin kanssa ei ollut virallinen Alexi Laihon Kelli-vaimo kirjoittaa koskettavasti surustaan: ”Olemme ymmärrettävästi täysin rikki”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Tältä Iida Vainio näyttää nykyään – vau!
- Frederik ja nuori rakas: Ero!
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Tuukka Temonen treffeillä kaunottaren kanssa!
- Lauri Tähkä katosi julkisuudesta – tältä hän näyttää nyt
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Uutta tietoa: Näin julkisuudesta kadonnut Lenita Airisto voi nyt
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Janni Hussia nöyryytettiin tv-kuvauksissa: ”Minulle sanottiin muun työryhmän edessä, että…”
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!