
HS julkaisi kitaristi Alexi Laihon kuolinilmoituksen – Kelli-puoliso ei päässyt siunaustilaisuuteen
Joulukuun lopussa edesmenneen Children of Bodom -kitaristin, Alexi Laihon, kuolinilmoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa. Laiho menehtyi vain 41-vuotiaana kotonaan Helsingissä.
Kuolinilmoitukseen on liitetty Eeva Kilven herkkä runo: ”Muistosi on kylvetty sydämiimme ja siellä se on alati läsnä, kunnioitettuna, hellittynä.” Lisäksi ilmoitusta koristaa nuottiavain.
Ilmoituksessa kerrotaan, että Alexi on siunattu läheisten läsnä ollessa. Alexin australialainen puoliso Kelli Wright-Laiho ei kuitenkaan päässyt osallistumaan siunaustilaisuuteen tyttärensä Shelbyn kanssa. Kelli on julkaissut Instagram-tilillään kuvan kuolinilmoituksesta ja kukkien peittämästä arkusta.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä. Näet toisen kuvan klikkaamalla julkaisun oikeassa laidassa olevaa nuolipainiketta.
– Vaikka emme Shelbyn kanssa voineet olla fyysisesti läsnä 28. tammikuuta, saimme silti jakaa tämän sydäntä särkevän kauniin päivän Alexin läheisten kanssa, Kelli kirjoittaa julkaisunsa ohessa.
Hän kiittää myös perhettään siitä, että nämä luottivat järjestelyt hänen kontolleen.
Ilta-Sanomat uutisoi tammikuussa, että Alexi ei koskaan eronnut virallisesti ensimmäisestä vaimostaan Kimberly Gossista. Näin ollen Alexin ja Kellin avioliitto ei ollut virallinen.
Lue myös:
IS: Alexi Laihon ensimmäinen vaimo keskellä painajaista – ”Minut halutaan murhata”
Alexi Laihon Kelli-vaimo kirjoittaa koskettavasti surustaan: ”Olemme ymmärrettävästi täysin rikki”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys