Hymy: Vesa ja Jane Keskinen avautuvat suuresta surustaan: ”Suruprosessini tulee kestämään koko elämäni”
Vesa Keskisen perhettä kohtasi suuri suru heinäkuussa, uutisoi Hymy-lehti. Vesan Jane-vaimon äiti kuoli syöpään.
– Suruni ei koskaan poistu. Suruni tulee aina palaamaan mieleen hänen kuviaan katsellessa ja vuoden tiettyinä päivinä. Suruprosessini tulee kestämään koko elämäni. Äiti oli minulle elämäni tärkein ihminen. Suhteemme syvyyttä minun on mahdoton kuvailla, koska se rakentui kaikesta vuosien varrella yhdessä kokemastamme, Jane kertoo lehdelle.
Jane vietti viimeiset kuukaudet äitinsä luona Brasilisiassa lastensa kanssa.
Tuurin kyläkaupan työntekijöille Jane esitti toiveen palattuaan Brasiliasta Suomeen. Hän toivoi, etteivät työntekijät lähettäisi hänelle suruvalitteluja. Tällä hetkellä hän yrittää välttää keskustelua äitinsä poismenosta ja toivookin, ettei kukaan muistuttaisi häntä äitinsä kuolemasta.
– Vältän myös äitini kuvien katsomista. Haluan käydä surutyön läpi yksin. Niin, ettei kukaan huomaa. Käyn surutyötä läpi, kun teen lapsille ruokaa tai siivoan. Tai juuri ennen nukahtamistani. Silloin kukaan ei näe kyyneleitäni. En halua tehdä lapsiamme enkä Vesaa surulliseksi.
Lähde: Hymy
Lue myös:
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”