Iida Ketola ajautui rajuun korona-riitaan vuokraisännän kanssa: ”He ovat valmiita heittämään elämäni vi***un 10 prosentin tähden!”
Entinen tosi-tv-tähti Iida Ketola-Korppila kertoi TV2:n Tilipäiväkirjat-sarjassa raskaasta korona-kiistasta vuokraisännän kanssa.
Iida pyörittää Helsingin Töölössä kampaamo-kahvilaa, joka on ajautunut koronapandemian puhkeamisen jälkeen ahdinkoon. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on ilmoittanut Iidalle, ettei hän pääse vuokrasopimuksesta eroon kuin kahden vuoden päästä, eli vuokrasopimusten mukaisesti.
– Vuokraisäntä sanoi, että emme saa lähteä emmekä saa vuokrista alennusta. Syy on se, että meidän vuokratulomme ovat kymmenen prosenttia taloyhtiön tuloista, kyyneliä vuodattava Iida saa sanotuksi.
Itkuinen Iida ei voi käsittää, miksi taloyhtiö ei halua katsoa asiaa hänen kannaltaan.
– He ovat valmiita heittämään minun koko elämäni ihan vittuun heidän kymmenen prosenttinsa tähden! Hän vain hoki, että ”vuokrasopimukset ovat sitovia” ja että ”heidänkin pitää miettiä omaa talouttaan”. Minun elämäni ei ole heidän silmissään kymmenen prosentin arvoinen!
Eilen televisiossa esitetyn ja lehtiotsikoihin nousseen jakson jälkeen Iida on saanut vuokraisännältä tiedon vuokrankorotuksista. Hän aikoo irtisanoa liiketilansa heti, kun se on suinkin mahdollista.
– Kun mulla tulee neljä vuotta täyteen tuossa, niin lähden näyttävästi Manskulta, enkä koskaan palaa! Nyt lähinnä naurattaa, että kuinka mulkkuja ihmiset voikaan halutessaan olla, Iida kirjoittaa hänen kirjoitetun jutun yhteyteen Instagramin Stories-osiossa.
Lue myös:
Oho! Iida Ketola liittyi maksulliselle K18-sivustolle – sai myös Touko Aallon exän mukaan!
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille