Iida Ketolalta raju avautuminen – ei ymmärrä median toimintaa seksuaalirikollisten kohdalla – ”En voi edes kuvitella…”
Yrittäjä ja mediapersoona Iida Ketola kritisoi median toimintaa seksuaalirikoksista tuomittujen julkisuuden henkilöiden kohdalla. Ketola julkaisi Instagram-tilillään kirjoituksen, jossa ihmettelee miten nämä henkilöt saavat edelleen näkyvyyttä mediassa.
– Mua vituttaa se, että mun viihteen kuluttajana pitää itse pitää huolta, että eihän ohjelmissa, joita katson, ole tuomittuja seksuaalirikollisia. Syy, miksi en ikinä antaisi klikkauksia ja katselukertoja on tietysti henkilökohtainen, mutta myös laajempi.
Ketola on kertonut avoimesti joutuneensa raiskauksen uhriksi taksikuskin toimesta vuonna 2019. Tekijä tuomittiin vankilaan.
– Mua seksuaalirikoksen uhrina heikoilla hetkillä helpottaa se tieto, että se joka sen heikon hetken mulle tekee, istuu nyt ja seuraavat vuodet vankilassa. En voi edes kuvitella miltä se tuntuisi, että kun avaan telkkarin, naistenlehden tai iltapäivälehden, joutuisin kohtaamaan tämän tyypin positiivisessa valossa.
Ketolan mukaan eräs seksuaalirikoksen uhri on kertonut, että joka kerta kun hän näkee televisiossa seksuaalirikoksesta tuomitun, hän muistaa oman hyväksikäyttönsä ja tämä saa hänelle joka kerta tunteen, että muut hyväksyvät käytöksen.
– Siltä se itsestäkin tuntuu. Että eihän se, että ”vähän r*iskaa” voi olla niin paha, kun tuolla hän on.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Ketola nostaa kirjoituksessa esiin myös muusikko ja näyttelijä Roope Salmisen, joka oli vastannut Ketolan asiasta julkaisemiin Storeihin Instagramissa.
– Siinä sanottiin, että hänellä on oikeus tehdä työtään. Hän antoi myös luvan olla eri mieltä (kiitos hei!). Yksi seuraajani vastasi tähän, että häntä ällötti Roopen vastaus, koska siinä alleviivattiin että kaikki; katsojat, työkaverit ja työnantajat ovat tietoisia asiasta, että mitäs sitten. Koska sittenhän se vaan sit on, kun kukaan ei enää paheksu.
Myös eräät Ketolan media-alalla työskentelevät tuttavat ovat saaneet maineen hankalana työkaverina ilmaistuaan, etteivät halua olla mukana alan töissä, joissa nostetaan seksuaalirikollisia parrasvaloihin.
– Se kertoo jostain tosi isosta ongelmasta ja empatian valtavasta puuttumisesta.
Lue myös:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta