
Iida Vainio ja Archie Cruz herättivät pahennusta Lapsimessuilla
Iida Vainio ja Archie Cruz suuntasivat yhdessä Lapsimessuille eilen lauantaina.
Lapsimessut järjestettiin 11.–13.4.2025 Helsingin Messukeskuksessa.
Iida julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvia tapahtumasta. Yhdessä Instagram-videotarinassa hän mainitsi saaneensa Messukeskukselta kutsun Lapsimessuille.
Iidan asu koostui mustasta mekosta ja jakusta. Asun kruunasi korolliset käärmeennahka-bootsit.
Muut messukävijät kertovat, että pariskunta jonotti Messukeskuksen hisseille useampaan otteeseen, sillä Iidan ja Archien esikoinen kulki mukana rattaissa.
Erään silminnäkijän mukaan Iidan ja Archien toiminta herätti paljon tunteita hissijonossa.
– Iida ja Archie eivät päästäneet muita ihmisiä hissiin heidän kanssaan, vaikka sinne olisi mahtunut muutakin porukkaa. Jonottaminen sujui todella hitaasti, Seiskalle kerrotaan.
– Minä itse käytin hissiä niin, että siinä oli kahdet vaunut sekä kolme aikuista. Mielestäni sinne Iidan ja Archien kanssa olisi mahtunut vielä toinenkin pariskunta vaunuineen.
Silminnäkijän mukaan kohuparin käytös toistui vielä myöhemmin iltapäivästä.
– Toisella kerralla kuin näin heidät hississä, niin he olivat menossa alas. Joku kolmas henkilö oli hississä mukana. Vaikutti siltä, että tämä henkilö oli joku heidän tuttu. He kaikki käänsivät selkänsä, eivätkä he tehneet muille tilaa, silminnäkijä sanoo.
Seiskan lukijan mukaan jonottaminen oli turhauttavaa.
– Tilanne ketutti, sillä oman vauvani vaippa olisi pitänyt vaihtaa. Vauvani huusi, ja olin menossa kolmanteen kerrokseen. Muualla oli niin pitkät jonot.
– Olisi ollut mukavaa, jos hissit oltaisiin täytetty asianmukaisesti, jotta niitä olisi voinut käyttää nopeammin, Seiskan lukija pohtii.
Seiska tavoitti sekä Iidan että Archien. He kiistävät, että he olisivat kieltäytyneet ottamasta muita henkilöitä hisseihin.
Lähde: Seiska
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Oho! Shirly Karvinen ja rap-tähti Ahti suutelivat kiihkeästi festareilla
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Oho! Shirly Karvinen ja rap-tähti Ahti suutelivat kiihkeästi festareilla
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!