
IL: Aviokriisissä rypevät Kalle ja Riina-Maija Palander joutuivat Viron verottajan syyniin – laiminlöivät raportoinnin
Ex-alppihiihtäjä Kalle Palander, 43, ja hänen puolisonsa Riina-Maija Palander, 43, ajautuivat aviokriisiin viime marraskuussa. Avioliittosotkun viimeisin käänne tapahtui tammikuun puolivälin paikkeilla, kun Kalle jätti yksin avioerohakemuksen Lapin käräjäoikeuteen.
Avioliiton ohella myös Palanderien yritystoiminta Virossa on sujunut huonosti. Iltalehden tietojen mukaan Palanderit ovat perustaneet Viroon lukuisia yrityksiä viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta valtaosa niistä oli varsin lyhytikäisiä. Tällä hetkellä he omistavat Virossa kaksi yritystä; Manor Properties ja Palander Hotel.
Mediatietojen mukaan Riina-Maija on viettänyt viime aikoina aikaa heidän Koillis-Virossa sijaitsevalla Ontikan kartanolla. Palanderit ostivat kartanon vuonna 2011 ja ovat harjoittaneet siellä muun muassa majoitustoimintaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös täältä.
IL:n selvityksen mukaan Palanderien yrityksillä on ollut aiemminkin ongelmia Viron verottajan kanssa. Verottaja on uhannut molempia yrityksiä sulkemisella, sillä Palanderit eivät ole täyttäneet raportointivelvollisuuttaan, eivätkä he ole ilmoittaneet tilinpäätöstietojaan verottajalle.
Ensimmäisen kerran Viron veroviranomaiset uhkasivat lopettaa Palanderien liiketoiminnan vuonna 2017 laiminlyötyjen velvollisuuksien takia. Tuolloin Palanderit toimittivat verottajalle tarvittavat tiedot, mutta nyt velvollisuudet vaikuttavat taas unohtuneen.
Jos julkaisu ei näy selaimellasi, katso se klikkaamalla tästä.
Manor Properties on Iltalehden selvityksen mukaan Palanderien ainoa yritys, jolla on liiketoimintaa. Viimeisin tilinpäätös on tehty vuonna 2017, jolloin yrityksen liikevaihto oli noin 12 000 euroa. Tulos oli 8 000 euroa miinuksella ja yrityksellä oli lähes puoli miljoonaa euroa velkaa, tosin velkojana oli Kalle Palander itse.
Laiminlyötyjen velvollisuuksien johdosta Viron veroviranomainen on poistamassa Manor Properties -yrityksen maan kaupparekisteristä. Kalle itse totesi Iltalehdelle olevansa tietoinen yrityksen ongelmista verottajan kanssa.
– Meillä on kirjanpitäjä juuri vaihtunut. Siihen menee hetki, kun asia on hoidossa, hän totesi lehdelle.
Lue myös:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Tyrmäävä muodonmuutos! Iida Vainio julkaisi huikeat kuvat: ”Ruotsalainen blondi, kyllä kiitos”
- Helena Koivun tilitys jatkuu: ”Hanipuppelin kanssa mennään naimisiin ja mulk*sta erotaan”
- Antti Tuisku paljasti vatsalihaksensa: mies on kuin veistos – kuva
- Avioero! Petri Tykkä haki avioeroa – lue millaiset terveiset hän kirjoitti Karita-vaimolle
- Seiska: Stefan Therman vauhdissa Virossa – haastoi riitaa ja raivosi
- Iidasta ja Archiesta tehtiin pilalaulu: ”Archie muistelee kesää, kun sai Iidalta p*sää”
- 47 vuotta täyttäneen Karita Tykän haikea päivitys: ”Mitään en enää pidä itsestäänselvyytenä”
- Helmi Loukasmäki yllättää julkaisullaan – tunnistatko dramaattisesta kuvasta?
- Seiska: Elli Haloo kohotutti kulmakarvoja Tavastialla
- Kuin Disney-prinsessa! Iida Vainio julkaisi kuvan morsiusmekossa – Archie: ”Yksi miljoonasta”
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!