Kuva: AOP
IL: Blind Channel ottaa kantaa villeihin huhuihin – ”Voi olla, että meni enemmänkin”
Euroviisuissa kuudenneksi sijoittunut Blind Channel -yhtye saapui hetki sitten takaisin Suomeen. Heitä vastassa oli suuri määrä median edustajia.
– Hyvin menee, mutta vähän väsyttää. Lennolla tuli nukuttaa 15 minuuttia. Juhlimme oman porukan kesken miettimällä saavutuksia, yhtyeen jätkät kertoivat Iltalehden livelähetyksessä.
Yhtyeen jäsenet kertoivat kitaristi Joonas Porkon oksentaneen heti ensimmäisissä semifinaalilssa jännityksen takia.
– Ei ollut ensimmäinen kerta, basisti Olli Matela kertoi.
– Annoin kaiken urheilullisen kyvyn. Jos ihminen juokse 5 minuuttia juoksumatolla täysiä, niin ihminen oksentaa jossain vaiheessa, Joonas kertoi.
Iltalehden saamien huhujen mukaan yhtyeen jäsenillä olisi mennyt peräti 17 koria olutta kahden viikon aikana Rotterdamissa.
– Putosimme laskuista ensimmäisen viikon jälkeen, yhtyeen jäsenet kertoivat Iltalehdelle.
– Voi olla, että meni enemmänkin. Aika fiksusti olimme, ettemme aiheuttaneet pahennusta. Silloin kuin juhlitaan, niin juhlitaan, Joonas kertoi.
Yhtyeen on tarkoitus ottaa kahden viikon loma, jonka jälkeen he aloittavat levyn työstämisen.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
Blind Channel pääsi Euroviisujen finaaliin – viisuyleisöltä historiallinen reaktio!
IL: Blind Channelilta kiellettiin keskisormen heilutus Euroviisuissa – bändiltä yksimielinen reaktio
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Yllättävä käänne Iida Vainion raha-asioissa – ”Oli sellainen käsitys, että rahaa tulee”
- Kasinorakastajan blogi: Monopoli kummittelee vielä tulevaisuudessakin!
- Ex-prinssi Andrew pääsi vapaalle jalalle – uusia epäilyttäviä kuvia vuoti julkisuuteen
- Sara Sieppi sanoi hyvästit Pyry-rakkaalle – surullinen julkaisu
- Poliisi pidätti ex-prinssi Andrew’n – tämä tilanteesta tiedetään nyt
- Iida Vainio ja Archie Cruz pakenivat Helsingistä – pariskunnalla edessään uusi arki