Kuva: MTV Pressi
IL: Esko Kovero kertoo, kuinka Salkkareiden saunakohtaukset kuvataan – näyttelijöiden oltava tarkkana
Näyttelijä Esko Kovero, 62, on näytellyt Salatut elämät -päivittäisdraamasta aivan alkuajoista lähtien. Eskon näyttelemä Ismo Laitela tunnetaan kovana saunojana, ja nyt Esko onkin paljastanut Iltalehdelle, kuinka sarjan saunakohtaukset oikeasti tehdään.
Vaikka katsojan silmissä Pihlajakadun asukkien sauna näyttää varsin perinteiseltä, todellisuus on toinen.
– Siinä saunassa pari seinää on auki, ja kamera pyörii joko yhden seinän kohdalla tai kuvaajan kädessä saunojien edessä, Esko sanoo.
Löylynheitto on olennainen osa saunomista, ja kiuasta kostutetaan myös Salkkareissa. Lämpötila ei kuitenkaan nouse kuvaustilanteessa. Näyttelijöiden hipiälle ilmestyvät hikipisarat taas luodaan sarjan maskeeraajien toimesta voiteiden ja öljyjen avulla.
– Näyttelijöiden on sitten vuorostaan tärkeää olla tarkkana, että juuri oikeassa kohdassa kyyristyy, kun kuvitteellinen löyly pyörii saunassa, Esko sanoo ja toteaa saunoneensa Pihlajakadulla jo niin kauan, että häneltä kyyristymisen sujuu jo ongelmitta.
Esko kertoo Iltalehdelle myös koronavuoden aiheuttamista muutoksista Salkkareiden kuvauksissa. Saunakohtauksiin pandemiarajoitukset eivät ole vaikuttaneet, mutta muilta osin kuvauksissa vallitsee uudet säännöt turvaväleistä ja maskeista alkaen. Myös lähikontaktin vaativista kohtauksista on luovuttu toistaiseksi.
– Katsojille ei kuitenkaan näy mitenkään se, kuinka kohtaukset olisi tehty, jos koronaa ei olisi. Olemme sumplineet monia tilanteita kuvausteknisillä järjestelyillä, Esko kertoo.
Lue myös:
Maija-Liisa Peuhu kovatuloisin Salatut elämät -näyttelijä – näin sarjan muut tähdet tienasivat!
Salatut elämät -tähti joutui jälleen oikeuden eteen – paljasti ajautuneensa ulosottohelvettiin: ”Luotin häneen”
Salatut elämät -tähti Joonatan Suvinen avoimena rötöstaustastaan: ”Pakenin pahaa oloa väärällä tavalla”
LUE MYÖS:
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta