IL: Jutta Larm avoimena vaihdevuosioireistaan – ”En ole enää parikymppinen himokas nainen, joka on koko ajan miehen kimpussa”
Hyvinvointiyrittäjä Jutta Larm havahtui tänä kesänä ensimmäistä kertaa kärsivänsä vaihdevuosioireista. Larm kertoo asiasta rehellisesti Iltalehden tuoreessa haastattelussa.
– Olen ollut aina kova touhuamaan ja nyt olen huomannut aamuisin kotona touhutessani, että kauheasti pukkaa hikeä! Enkä ole koskaan ollut treenatessakaan kova hikoilemaan. Se oire herätti ensiksi minut, Larm paljastaa Iltalehdelle.
– Tuon jälkeen minulla alkoi olla ongelmia nukkumisessa. Uneni oli huonoa. Olen aikaisemmin nukkunut kuin tukki, nyt unen laatu oli heikkoa ja heräilin yöllä.
47-vuotiaan Larmin mukaan on tärkeää puhua kiusallisistakin vaihdevuosioireista avoimesti.
– Se lista oireista, joita voi olla tulossa, on hirveä. On tärkeä, että kehdataan kysyä muilta ja jakaa kokemuksia, hän painottaa.
– Vaihdevuodet kuitenkin voivat vaikuttaa niin moneen asiaan: mieleen, seksuaalisuuteen ja virtsanpidätyskykyyn. Monesti näistä asioista vitsaillaan, mutta sitten kun se koskettaa omaa itseä, niin ei se niin nauratakaan.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Larm on kouluttautunut seksuaaliterapeutti ja hän on työnsä puolesta perehtynyt vuosia tantriseen seksuaalisuuteen, joten nainen tietää seksin tarkoittavan muutakin kuin yhdyntöjä.
– Siksi en kipuile sillä saralla. Mutta enhän mä enää ole sellainen parikymppinen himokas nainen, joka on koko ajan miehen kimpussa. Seksuaalisuus on laajempi kokonaisuus. Voihan tässä ikävaiheessa myös löytää itsensä aivan uudella tavalla, Larm avaa.
Lue myös:
Jutta Larmilta koskettava somepäivitys: ”Meitä sattuu yhtä lailla kuin teitä”
Jutta ja Juha Larm juhlivat kaksivuotishääpäiväänsä – ”Me ollaan ihanan outoja”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät