IL: Mari Valosaari rehellisenä yllätyserostaan – ”Tuli vahva häpeän tunne”
Juontaja Mari Valosaari, 40, erosi hiljattain Mikko-puolisonsa kanssa vain puoli vuotta parin häiden jälkeen. Valosaari myöntää Iltalehdelle, että ero oli pettymys ja aiheutti monenlaisia tunteita.
– Erosta tuli vahva häpeän tunne, että eihän tämän näin pitänyt mennä taaskaan. Tottakai se oli iso pettymys, Valosaari kertoo Iltalehdelle.
Elämänmuutokset ovat Valosaaren mukaan ravistelleet häntä niin hyvässä kuin pahassakin. Eroa hän on työstänyt eroterapiassa ja eroseminaarissa, jossa käydään läpi useita elämän osa-alueita. Terapiaan Valosaari kertoo hakeutuneensa siksi, että haluaa mennä elämässään eteenpäin.
– En halua tulla kyyniseksi siten, etten enää uskoisi parisuhteeseen tai rakkauteen.
Myös hyvä itsetunto on hänelle tärkeä asia, jotta tietää kuka on ja rakastaa itseään.
– Silloin pystyy aidosti rakastamaan myös toista ihmistä. Huono itsetunto sen sijaan ei vetoa kehenkään, ainakaan minuun, Valosaari toteaa.
Eron jälkeen Valosaarelle tarjottiin omaa ohjelmapaikkaa Radio Novan vakituisena iltajuontajana, joka on nykyisessä elämäntilanteessa hänelle suuri ilonaihe.
– Nyt on sellainen fiilis, että elämä alkaa tästä. Olen todella monen uuden asian edessä ja todella innoissani.
Lähde: Iltalehti
Lue myös:
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Harkimon paljastus sai monet kihisemään kiukusta – Janni Hussille sataa sympatiaa
- Kasinorakastajan blogi: Harmaiden markkinoiden raskas varjo
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Robin avautuu parisuhteestaan
- Fani kysyi Santa Cruzin paluusta – Archie Cruzin vastaus puhuttaa
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Sami Uotila suuteli kaunottaren kanssa yökerhossa – kuumaa!
- Huh mitä luksusta! Sara Siepin tuoreet vauvahankinnat eivät sovi jokaisen kukkarolle
- Janni Hussi tekee erikoisen paljastuksen rinnoistaan
- Fanit huolissaan Käärijästä
- Helena Koivu avautuu eroriidoista: ”Koittakaa välttää käräjäoikeutta”
- Vau! Shirly Karvinen teki leuat loksauttavan muodonmuutoksen!
- Erika Vikmanilta rohkea veto – faneilta suoraa puhetta
- Iida Vainiolta paljastus uusista asumiskuvioista: ”Villi elämä oli raskasta”
- Robin avautuu parisuhteestaan