Muusikko Remu Aaltonen, 72, kertoo Iltalehdelle ehtineensä Teneriffalta Suomeen ennen kuin rajat suljettiin koronan takia.

Remu on lomaillut Teneriffalla jo vuosia sillä miehellä on siellä oma asunto. Ennen Suomeen paluutaan hän ehti onneksi nauttia raikkaasta ilmasta ja karnevaaleista Teneriffan lämmössä.

Nyt Remu viettää aikaa vapaaehtoisessa karanteenissa sillä hän kuuluu ikänsä puolesta riskiryhmään. Muusikolla ei onneksi ole ollut mitään oireita ja lapset pitävät huolta ruokahuollosta.

– Ei mulla mikään vippaa, sitä paitsi, mikäs pahan tappaisi, nauraa Remu.

Median tarjoamat selvitymisohjeet huvittavat

– Mikä tätä nykyajan jengiä vaivaa? Ihmisen pitää oppia olemaan itsekseen. Itse olen täällä himassa kuin partiopoika, hän ihmettelee Iltalehdelle.

– Sitä paitsi, pahemmissakin eristyksissä olen ollut, jos tiedät mitä tarkoitan. Nyt on sentään omat avaimet käytössä ja ulos pääsee kävelemään, Remu sanailee.

Mutta on korona saanut rokkarin myös mietteliääksi. Remun mielestä karanteeni tekee ihmisille hyvää ja nyt tulisi rauhoittua, sillä nykymeno on liian levotonta.

– Hyvä, että jengi on joutunut boseen. Oma koti kullan kallis ja nyt on aikaa olla läheisten kanssa, hän toteaa.

Uusia projekteja

Remu tunnustaa innostuvansa asioista helposti ja miettivänsä vasta jälkeenpäin.

Näin kävi myös silloin kun nuori mies käveli miehen luo ja pyysi äänittelyhommiin kanssaan. Nuori mies oli Rasmus Hautamäki, toinen Yksi totuus -duosta. Rasmuksella oli äänityslaitteet mukana ja pian Remu olikin jo feataamassa rap-duon Soitan sua niinku kitaraa -biisiä.

– Silloin kun työntää pään persiiseen, ei tiedä missä on. Vasta kun sen ottaa sieltä pois näkee, että missä tuli oltua. Mut biisistä tulikin ihan älyttömän kova juttu ja siinä on makeet soinnut, Remu kiittelee.

Toisenlainen projekti odottelee Karkkilassa jonne on valmistumassa erähenkinen piparkakkutalo ja kaivollekin pitäisi löytää paikka.

Lähde: Iltalehti