Koomikko Sami Hedberg joutui alkukesästä otsikoihin, kun somevaikuttaja Miisa Nuorgam kertoi joutuneensa ahdistelun kohteeksi työskennellessään nuorempana Hedbergin kiertueella.

Nuorgam syytti ahdistelusta Hedbergin kiertueella mukana ollutta koomikkoa, joka ei ollut työsuhteessa Hedbergin yhtiöön. Asian uutisoinnista alkoi kuitenkin somevyörytys, jonka edessä Hedberg tunsi olevansa voimaton.

– Olin järkyttynyt. Ihmisellä ei ole periaatteessa mitään puolustuskeinoja tällaisen vyörytyksen edessä, Hedberg kertoo Iltalehden haastattelussa.

Hedberg korostaa Iltalehdelle, ettei ole koskaan kohdellut naisia epäkorrektisti, eivätkä minkäänlaiset asiattomuudet kuulu hänen käyttäytymismalliinsa. Se, että hänet liitettiin kyseisiin mielikuviin oli haitallista ja ahdistavaa.

– Minut on kasvatettu kunnioittamaan naisia, Hedberg sanoo.

– Siksi koko asetelma oli epäoikeudenmukainen. En yksinkertaisesti ole sellainen ihminen, mihin muottiin minut yritettiin ajaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Hedbergin mukaan kaikenlaiseen ahdisteluun ja häirintään tulee puuttua, mutta asiat pitäisi saada esille muuta kautta kuin jakamalla pikaoikeudenkäyntejä sosiaalisessa mediassa.

– Tällaiset ilmiöt voivat osua keneen tahansa. Somessa voidaan romuttaa ihmisiä ja jopa yrityksiä. Sellainen maailma on aika pelottava.

Lähde: Iltalehti

Lue myös:

IS: Toimittaja Miisa Nuorgam syyttää koomikko Zaania ja Sami Hedbergiä ahdistelusta: ”Siellä oli muutenkin hommat sekavia”

Sami Hedberg kommentoi jättitappioitaan: ”Elämä on ollut epävarmaa oleskelua”