Kuva: AOP
IL: Stylisti Teuvo Lomanin tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä jäi voimaan
Helsingin hovioikeus ei myöntänyt stylisti ja vaatesuunnittelija Teuvo Lomanille, 58, valituslupaa korkeimpaan oikeuteen, joten käräjäoikeuden antama tuomio lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä jäi voimaan, uutisoi Iltalehti.
Loman tuomittiin maaliskuussa 2019 Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhden vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä 90 tunnin yhdyskuntapalvelurangaistukseen.
Hänet velvoitettiin tuolloin myös maksamaan uhrille 10 tuhatta euroa kärsimyskorvausta.
Loman haki tuomion jälkeen muutosta Helsingin hovioikeudesta, mutta se muutti tuomiota helmikuussa 2020 ainoastaan tekoajan osalta. Hovioikeus myös piti asianomistajan kertomusta uskottavana ja luotettavana.
Syytteeseen johtanut rikos tapahtui vuonna 1999. Loman oli koskettelemalla ja muilla tavoin tehnyt asianomistajalle seksuaalisia tekoja, jotka olivat olleet omiaan vahingoittamaan tekohetkellä 13-vuotiaan asianomistajan kehitystä. Lisäksi Loman oli ollut useita kertoja sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa.
Lue myös:
Teuvo Loman sai tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Teuvo Lomania syytetään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Salkkarit-Ismon tarina on ollut kaikkea muuta kuin ruusuista – muistatko Ismon hurjimmat hetket?
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt