IL: Tauski paljastaa mielipiteensä Sedu Koskisen kohujuhlista: ”Kaikkien kannattaisi vaan pysyä kotona”
Iskelmälaulaja Tauskin, oikealta nimeltään Tauno Peltosen, oli määrä esiintyä Seppo ”Sedu” Koskisen kohujuhlissa viime viikonloppuna. Iltalehden tietojen mukaan suunnitelmana oli, että Tauski olisi kajauttanut ilmoille Finlandia-hymnin vuorokauden vaihduttua itsenäisyyspäivän puolelle.
Koskinen ilmoitti kuitenkin viime viikolla siirtävänsä suuren kohun aiheuttaneet juhlansa uudenvuodenaatolle.
– Siirrän Zedulin Come Back juhlat 31.12. En siirrä niitä siksi, että olisin taipunut painostuksen alla, vaan siksi, ettei ystäväni joutuisi kärsimään siitä, että tulee mun juhliin, hän ilmoitti viime viikolla.
Nyt Sedun hyvänä ystävänä tunnettu Tauski on paljastanut Iltalehdelle oman mielipiteensä juhlista.
– Olemme äärettömän hyviä ystäviä ja tunteneet kauan. Mietimme yhdessä tätä asiaa ja huomautin, että tilanne on se, ettei juhlia välttämättä voi järjestää, Tauski kertoo lehdelle.
– Hän oli loppujen lopuksi kovempi vääntäjä kuin minä, eikä antanut periksi, hän jatkaa viitaten Koskisen kovaan haluun siirtää juhlat perumisen sijaan.
Iltalehden mukaan Tauski itse olisi ollut jo valmis perumaan koko juhlat voimassa olevien koronarajoitusten takia.
– Olin sitä mieltä, että perutaan tämä, ja katsotaan tilannetta muutenkin. Seppo itse päätti, että siirretään juhlia eteenpäin, hän kertoo.
– Oma kantani tähän on se, että kaikkien kannattaisi vaan pysyä kotona, Tauski linjaa mielipiteensä.
Tauski teki Sedun ensimmäisen kappaleen
Sedu Koskinen ei ole ollut otsikoissa suinkaan pelkkien kohujuhliensa takia, vaan mies julkaisi viime viikolla myös ensimmäisen sinkkubiisinsä. Tauskilla oli näppinsä pelissä myös tässä, sillä hän on säveltänyt ja sanoittanut Sedun Minä Muistan Sinut Aina -nimisen kappaleen.
– Sanoin Sedulle, että tästä ei tehdä sitten mitään pelleilyä. Kun hän kuunteli kappaleen kyynel silmässä tiesin, että biisi löysi oikean esittäjänsä, Tauski kertoo Iltalehdelle.
Sedu julkaisi kappaleen nimellä Zedu De Luca. Voit kuunnella kappaleen ja katsoa sen musiikkivideon täältä.
Lue myös:
Sedu Koskinen siirtää kohujuhlansa – ”En siirrä niitä siksi, että olisin taipunut painostuksen alla”
Seiska: Sedu Koskinen veti ässän hihasta – vaihtaa nimensä Zedu Di Lucaksi!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”

- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki