Ina Mikkola pysäytti baaritappelun: ”Päätin tarttua paidan niskasta kiinni”
Toimittaja Ina Mikkola kertoi Instagram-tilillään, että joutui todistamaan baarissa kesken illanvieton syntynyttä tappelua. Mikkola ei kuitenkaan jäänyt tilanteessa toimettomaksi vaan päätti tomerasti lopettaa nujakoinnin.
– Satunnainen jäbä alkoi tapella toisen jäbän kanssa keskellä illanviettoa. Ajattelin, että perkele – taas tällaista turhanpäiväistä rähinöintiä. Mies miekkosen perään yritti machomaisilla otteilla rauhoitella tilannetta, mutta tappelu vain eskaloitui entisestään, Mikkola kirjoittaa tapahtuneesta.
– Etsin silmilläni nujakan aloittajan ja päätin tarttua häntä paidan niskasta kiinni.
Mikkola kertoo, että vetäisi tappelupukarin eteensä ja alkoi tyynen viileästi rauhoitella riehujaa.
– Toistin äärimmäisen rauhallisella äänellä: rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu. Tilanne laukesi ja tappelu loppui. Väitän, että taika piili hämmennyksessä!
Valitettavasti tämä ei Mikkolan mukaan ollut ainoa kerta, kun hän on joutunut todistamaan rähinöintiä.
– Mutta onnekseni voin todeta, että rauhaa rakastava hämmennystaktiikkani on onnistunut aina laskemaan öykkärien kierroksia.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Ina Mikkola kieltäytyi television suosikkiohjelmasta: ”En tee mitään rahan takia”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”