IS: Antti Holma kuittailee pakarat paljaina Business Finlandin korona-avustuksista
Näyttelijä Antti Holma ottaa kantaa aiheeseen uusimmassa Instagram päivityksessään ja vitsailee saaneensa avustusta omalle Pyllyensser Oy -konsulttiyritykselleen.
Viikon kuumimpia puheenaiheita ovat olleet valtion rahoitusyhtiö Business Finlandin myöntämät korona-avustukset. Avustusta myönnetään yrityksille koronaviruksen aiheuttamien vaikeuksien ratkaisemiseksi. Sosiaalisessa mediassa on ihmetelty mihin korona-avustuksia saaneet liikeyritykset aikovat käyttää saamansa avustuksen.
Maksimirahoituksen, eli 100 000 euroa, ovat saaneet muun muassa Huutokauppakeisari Aki Palsanmäki, Jounin kaupan Sampo Kaulanen, Huono Äiti -someyhteisöä pyörittävä osakeyhtiö ja SM-liigaseuroista muun muassa Pelicans.
Antti Holma, 37, julkaisi Instagramissa kuvan kera oman ”kiitoksensa” korona-avustuksesta. Kuvassa Holma silittää paitaa pakarat paljaana ja vitsailee tekevänsä niillä bisnestä.
– Olen kiitollinen 100 000 euron yritystuesta, jonka sain Pyllyensser Oy -konsulttiyritykselleni, joka auttaa peppu- ja pyllypainotteisia instagramvaikuttajia näinä vaikeina aikoina, Holma kuittailee.
– Moni unohtaa että meilläkin on hankalaa, emme saa ilmaisia hotelleja tai joogatrikoita enää entiseen malliin. Tämäkään peppukuva ei ole kaupallinen yhteistyö vaikka kuinka myin mainospaikkaa pakaraan. Lisäksi poltin sekä paidan että muita asioita kun lavastin tätä kuvaa. Voit tukea paikallisia pyllyvaikuttajia lähettämällä rahaa yritykselleni. Jaan varat sitten eteenpäin. Pysykää turvassa!
Holman päivitys on kerännyt jo liki 37 000 tykkäystä sekä mojovan määrän kommentteja.
– Siin on pakarat poikineen!
– Maailman paras pyllyvaikuttaja.
– Voin tulla konsultoimaan pyllyasioissa, eikös niit rahoja pitäny jaella sidosryhmille ja muuhun tuotekehittelytoimintaan.
Näet kuvan alta. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Antti Holma asuu New Yorkissa yhdessä puolisonsa, harpisti Emmanuel Ceyssonin kanssa.
Lähde: Iltasanomat
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Oho! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen yhdessä Helsingin yössä
- IS: Archie Cruzin käyttäjällä jätetyt törkykommentit järkyttävät – kiistää itse kaiken