IS: Erika Vikmanilta paljonpuhuva vastaus romanssihuhuihin Jyrki69:n kanssa – ”En tunne enää yksinäisyyttä”
Suomalaisten rakastama musiikkiohjelma Vain elämää palaa tällä viikolla telkkareihin, kun uuden kauden aloitusjakso pärähtää käyntiin Nelosella perjantaina.
Yksi tuoreen tuotantokauden tähtimuusikoista on 29-vuotias Erika Vikman, joka on lyhyessä ajassa onnistunut luomaan useamman radioissa soivan jättihitin.
Vikman on kuluneena kesänä noussut tiuhaan tahtiin lehtiotsikoihin kuumien romanssihuhujen vuoksi. Laulajan on kerrottu viihtyvän tiivisti yhdessä niin ikään Vain elämää -ohjelmassa mukana olevan, The 69 Eyes -rockyhtyeen laulajan Jyrki 69:n kanssa.
Julkisuudessa Vikman on pysynyt hyvin vaitonaisena rakkauselämästään. Hän ei ole myöntänyt eikä kieltänyt romanttista suhdettaan Jyrkiin.
Nyt Vikman kommentoi uutta Vain elämää -kautta sekä romanssihuhuja Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Luultavasti elämäni paras kokemus. Sieltä lähti tietyllä tavalla muuttuneena ihmisenä, Vikman hehkuttaa ohjelmaan osallistumistaan Ilta-Sanomille.
Ohjelmaa katsoessa ei ole vaikeaa olla näkemättä Vikmanin ja Jyrkin välillä leiskuvaa rakkautta. Vikman ei kuitenkaan ole halukas kommentoimaan suoraan hänen ja Jyrkin suhdetta.
– Voitte vain jatkaa spekulaatiota ja katsokaa ohjelma, Erika toteaa haastattelussa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Sen Vikman kuitenkin paljastaa, että hänellä on ”tosi hyvä tukiverkko”.
– Tiettyä yksinäisyyttä en tunne niin pahasti tällä hetkellä kuin vaikka vuosi sitten, hän iloitsee.
Vain elämää -ohjelma nähdään perjantaisin Nelonen-kanavalla klo 20.00.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Erika Vikman täräytti suorat sanat seksuaalisuudestaan – ”En hae tyylilläni hyväksyntää”
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnea Leino ja TTK-Anssi taas yhdessä – ”Aivan kuin he olisivat…”
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- Maajussille morsian -Jetta sai katsojat raivoihinsa: ”Jetan syy”
- Helena Koivulta raju tilitys: ”Kaikkea ei ole vielä kerrottu”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa
- Pyhimys tuomittiin – samalla paljastuivat skandaaleissa rypevän artistin tulot
- TTK:n ennakkosuosikki saa rajua kritiikkiä katsojilta
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Suzanne Innes-Stubb häikäisi jälleen tyylillään – katso kuva!
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn