IS: Henri Alén sai yllättävän lahjoituksen ja toteutti kekseliään tempauksen – ”Olin, että ei s**tana!”
Julkkiskokki Henri Alén kertoo Ilta-Sanomille kekseliäästä hyväntekeväisyystempauksesta, johon hänet ajoi yllättävä lahjoitus. Alén on tehnyt korona-aikana muutenkin hyväntekeväisyyttä ja valmistanut lahjoituksena saaduista raaka-aineista ravintola-annoksia muun muassa Diakonissalaitokselle, mielenterveyskuntoutujille ja Vailla vakinaista asuntoa ry:lle.
Niinpä hän ei epäröinyt kun eräs pieni vihannestoimittaja halusi lahjoittaa sata kiloa sitruunoita, mutta pian todellisuus iski vasten kasvoja.
– Kun näin sen määrän tuossa oikeasti, niin olin että ei saatana, enhän mä näistä voi mitään kokata, Alén muistelee Ilta-Sanomille.
Onneksi Alénin ravintolan hovimestari Juha Laatikainen keksi, että sitruunan kuorista voi valmistaa limonchello-likööriä. Niinpä ravintolan henkilökunnan talkootöinä ja alkoholiyhtiö Altian lahjoittamalla Koskenkorvan avulla syntyi lopulta satoja litroja limonchelloa.
Ravintoloiden vihdoin auettua Alén ryhtyi myymään limonchelloa ja kassaan kertyi lopulta yli 3000 euroa, jotka lahjoitettiin Mielenterveyden keskusliitolle. Alén uskoo jatkavansa hyväntekeväisyystempauksia myös jatkossa.
– Oli tekemistä, ja pystyi pienellä panostuksella auttamaan ihmisiä. Pitää pysyä liikkeessä, se on tärkeää, ei saa pysähtyä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
IL: Henri Alénin vaimo pakotti miehensä ambulanssiin – ”Turpa kiinni, sinähän lähdet sinne”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- Sofia Belórfin väitetty kuvanmuokkaus aiheutti kohun – uskomattoman kapea vyötärö
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Kasinorakastajan blogi: Kisat alkaa ja vetolaput laulaa
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Missikohu syvenee: Sunneva Sjögren lähettää tiukat terveiset kohumissi Sarah Dzafcelle
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Uusi käänne Miss Suomi -kohussa – Sarah Dzafce teki tutkintapyynnön poliisille
- Helmi Loukasmäki paljastaa vihdoin välit Dannyyn: ”Olemme…”
- Kohumissi Sarah Dzafcen kimppuun hyökättiin
- Rakastettu Hannele Lauri joutui sairaalaan: ”Luulen, että tämä ei mulla jää tähän”
- Simo Frangénin lapselle Frans Frangénille rikostuomio
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- Näin hehkeältä Katri Helena näyttää nykyään – katso kuva!
- IS: Remu Aaltonen liikkuu nykyisin rollaattorilla – ”Nuppi skulaa, kroppa tulee jäljessä”
- Sara Siepin ja Pyry Soirin vauvan nimi paljastui!