Kuva: Instagram, jmlatvala
IS: Jari-Matti Latvalalla edessään ralliuransa merkittävä käännekohta – ”Hyvä kutina päällä”
Urallaan kolme MM-hopeaa saavuttaneella rallitähti Jari-Matti Latvalalla on ensi viikolla edessään jännät paikat, kun hän saa Rovaniemen maastoissa ajettavassa SM-osakilpailussa, Tunturirallissa tulikasteen Toyotan WRC-tiimin tallipäällikkönä.
Toyota hakee Tunturirallista ainoastaan tuntumaa alkavaan kisakauteen, sillä varsinainen MM-sarja starttaa vasta parin viikon päästä Monte Carlosta.
Latvala kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että Tunturirallissa Toyotan WRC-Yariksella tulee ajamaan testikuljettaja Juho Hänninen. Tuore tallipäällikkö ei ole vielä varma aikooko itse matkustaa paikan päälle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. – Teen alkuviikosta päätöksen, että matkustanko itse paikan päälle Rovaniemelle. Koronan vuoksi pitää olla tarkkana, Latvala toteaa Ilta-Sanomille. – MM-karavaani pyörähtää liikkeelle heti sen kisan jälkeen, ja silloin pitää olla itsekin iskussa, hän lisää. Pitkästä ja menestyksekkäästä urastaan tunnettu Latvala paljastaa hänellä olevan jo hieman ikävä kisaamista. – Matkustin tai en, tässä on jo hyvä kutina päällä. Ja pakko myöntää, että olisi älyttömän kiva olla itse ajamassa Tunturissa, mies summaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue myös: Jari-Matti Latvala aloittaa uudessa huipputehtävässä – ”Olen todella ylpeä” Image: Jari-Matti Latvala avoimena suhteestaan Maisa Torpan kanssa – ”Yritin viimeiseen asti ratkaista ongelmia”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”