IS: Juha Larm kaahasi ajokorttinsa hyllylle – sai syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta – ”Se oli typerää”
Yrittäjä Juha Larm on saanut syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Larm ajoi poliisin tutkaan ohituskaistalla 24. kesäkuuta. Mies määrättiin välittömästi ajokieltoon, uutisoi Ilta-Sanomat.
– Otin ajokieltoni vastaan mukisematta. Totta kai tämä on hankaloittanut työntekoa, mutta se opettaa nöyryyttä.
– Ajoin juhannusliikenteen mukana ystävien mökille juhannuksen viettoon vaimon kanssa. Lähdin ihan turhaan ohittamaan, kun siinä liikenteessä matkanteko ei nopeudu yhtään, Larm myöntää Ilta-Sanomille.
Hän kertoo, että ohitti tilanteessa edellään ajaneen auton 100km/h alueella. Ohitustilanteessa auton ylinopeus oli hetkellisesti 64 km/h.
– Se oli minulta typerää käytöstä ja poliisilta hyvää toimintaa. Mielestäni on hienoa, että liikennettä valvotaan ja tieturvallisuudesta pidetään huolta.
Tapaus käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa mahdollisesti kirjallisena. Syytteen käsittelypäivää ei ole vielä määrätty.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Jutta ja Juha Larm hankkivat hulppean miljoonakodin: ”Remontti alko nyt”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan