Kuva: Instagram @roopesalminen
IS: Julkisuuteen palannut Roope Salminen vakavana – ”Tässä on pitänyt mennä syvälle itseensä”
Juontajana ja muusikkona tunnettu Roope Salminen joutui viime syksynä suuren kohun keskelle, kun hän sai Helsingin käräjäoikeudessa tuomion pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Kohun seurauksena Salminen on pitänyt erittäin matalaa profiilia julkisuudessa ja päivittänyt harvakseltaan myös omaa Instagram-tiliään.
Nyt Salminen palaa pitkän hiljaiselonsa jälkeen televisioon, kun hän juontaa MTV3-kanavalla alkavan Myyrä-ohjelman. Mies kertoo tuoreesta työtehtävästään Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Olen tästä todella innoissani, sillä Myyrä on itselleni tosi rakas formaatti, ohjelman ensimmäisen tuotantokauden vuonna 2019 juontanut Salminen kertoo Ilta-Sanomille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Salminen myöntää ottaneensa viime vuonna käydyn oikeusprosessin vakavasti ja pohtineensa syvästi omaa käyttäytymistään. – Tässä on pitänyt mennä syvälle itseensä ja tarkastella omaa toimintaa vuosien varrelta. Olen ottanut prosessin vakavasti, ja kyllähän tällainen prosessi muuttaa jokaista, jonka sydän ei ole kivestä tehty, Salminen alleviivaa. Myyrä-ohjelman juontopesti on miehelle epäilemättä suuri ja merkittävä asia. – Tämä on itselleni iso näytön paikka, ja halusin tehdä tämän pestin niin hyvin kuin mahdollista. Toivottavasti myös katsojat ovat samaa mieltä, Salminen toteaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue myös: Roope Salminen palaa tv-ruutuun – juontaa MTV3-kanavan suosittua tosi-tv-kilpailua Oho! Kohun jälkeen töihin palannut Roope Salminen edustaa järisyttävän komeana – ”Kiitos kun saan olla” Roope Salminen joutui sydänoperaatioon – julkaisi kuvan sairaalasängyltä: ”Pelotti ihan saatanasti”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”
- Kasinorakastajan blogi: Peliautomaattien propaganda