Kuva: Nelonen
IS: Pave Maijasen merkkipäivää varjostaa parantumaton sairaus: ”Aika huteraa alkaa meno olla”
Muusikko Pave Maijanen täyttää torstaina 70 vuotta. Juhlintaa varjostaa vuoden 2018 syksyllä todettu ALS -sairaus, joka rappeuttaa lihasten toimintaa ohjaavia liikehermosoluja.
– Tää ALS on nakertanut mua syksystä 2018 asti, ja aika huteraa alkaa meno olla, Pave kertoo Iltasanomille.
Muusikon soittimet menivät myyntiin viime syksynä, kun kädet eivät enää pelanneet.
– Mutta ei siitä huonoja fiiliksiä tullut. En ole keräilijä, ja nuo skitat, bassot ynnä muut menivät hyviin käsiin. Laulu hiipui samaan tahtiin. En muutenkaan tunne katkeruutta, vaan enemmänkin kiitollisuutta kaikesta, mitä on nähty ja koettu.
Takana mittava ura
Pave löysi muusiikin jo nuorena ja on laulanut niin kauan kuin muistaa.
– Sehän on aluksi matkimista, radio oli mystinen loota pienelle kakaralle. Olavi Virrasta lähtien kaikki musa, mitä sieltä tuli, teki syvän vaikutuksen ja mukana hoilattiin, Pave kertoo.
Mies on soittanut monissa bändeissä nimenomaan bassoa ja hallitsee ammattimaisesti kaikki bändisoittimet, mutta on myös äärettömän taitava laulaja ja lauluharmonioiden tekijä ja osaaja. Suomimusiikin historiaan ovatkin jääneet muun muassa kappaleet Lähtisitkö ja Jano sekä 70-luvun räväkkä rockveto I’m Gonna Roll.
– Kyllä rokki ja iskelmä vaativat laulajalta omanlaisensa asenteen ja tekniikan. Näin voin sanoa, koska noita molempia alueita on melkoisesti koluttu.
Pave on nähnyt suomalaisen rockin ja popin myös laajemmin toimiessaan stuodiotuottajana muun muassa Hurriganesille ja Dingolle sekä toiminut rakentavasti ja tuloksekkaasti Pembroken, Remu Aaltosen, Neumannin kuin myös Smackin ja Ballsin katu-uskottavien rokkareiden kanssa.
– Minussa on diplomaattista joustavuutta. Uskon, että mielipiteitäni on kunnioitettu, pave toteaa.
Uran käännekohtia
Pave edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 1992 omalla sävellyksellään Yamma Yamma, jonka sanoitus oli Hectorin. Kappale sijoittui viimeiseksi ja siitä alkoi uran laskukausi josta muusikon ura nousi uuteen suosioon Mestarit kokoonpanon myötä. Paven, Kirkan, Hectorin ja Pepe Wilbergin kokoonpano veti vuosituhannen vaihteessa täyteen niin Hartwall Arenan kuin olympiastadioninkin.
Torstaina Pave juhlii kuitenkin 70-vuotista taivaltaan nautiskellen. Juhlinnassa ovat mukana Paven pitkäaikainen puoliso Liisa sekä lapset ja lapsenlapset.
– Synttäripäivänä aion kulauttaa yhden tiukan IPAn!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marin julkaisi näyttäviä reissukuvia – edusti upeana
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Shirly Karvinen paljastaa totuuden Balin-matkasta: ”Uteliaisuus vei lopulta voiton”
- Kerttu Rissaselta erikoinen tunnustus: ”Aika pahalta tuntuu”
- Kasinorakastajan blogi: Kovaa arpomista
- Joel Harkimolta yllätysveto deittailuun liittyen
- Janni Hussilta uutispommi: ”Oon pitkään haaveillut”
- Sanna Marinin asuntoa ei vieläkään myyty – välittäjältä suoraa puhetta
- Elina Gustafsson julkkiskaunottaren kanssa yhdessä huonekaluostoksilla
- Huh! Brooklyn Beckhamin Nicola-vaimo saa isältään miljoonan kuukaudessa!
- Janni Hussilta suoraa puhetta nykyisestä asumistilanteesta
- Nanna Karalahdelta raju ratkaisu – tämä on perheen tilanne