Kuva: Instagram Pia Nykänen
IS: Pia Nykäsen poika joutui yllättäen teho-osastolle: ”Minun oli pakko soittaa ambulanssi”
Helmikuussa 2019 menehtyneen Matti Nykäsen lesken Pia Nykäsen vastoinkäymiset jatkuvat, sillä Pian poika Miska, 19, on joutunut Etelä-Karjalan keskussairaalan teho-osastolle.
Pia kertoo Iltasanomille Miskan joutuneen hoitoon voimakkaiden vatsakipujen takia. Paksusuolen tähystysoperaatiossa Miskalla todettiin haavainen pakususuoli. Joutsenossa asuva Miska pääsi jo kertaalleen kotiin, mutta keskiviikon ja torstain välisenä yönä tilanne paheni yllättäen.
– Miskan ylävatsan kivut vaikuttivat olevan kello kolmen jälkeen yöllä niin järkyttävän kovia, että minun oli pakko soittaa ambulanssi. Syy selvisi sairaalassa: nyt Miskalla oli vuorostaan iskenyt haimatulehdus päälle, ja koska tulehdusarvot olivat hurjat, hän joutui saman tien teholle, Pia kertoo Iltasanomille.
Nuori mies on myös laihtunut lyhyessä ajassa lähes kymmenen kiloa.
Tapahtunut on Pian mukaan ollut yhtä painajaista ja nostaa esiin muistoja, sillä Matti menehtyi pitkäaikaiseen haimatulehdukseen runsaan alkoholinkäytön seurauksena. Miskan haimatulehdus ei tosin johdu alkoholista.
– Miskan kohdalla kyse on varmaan ikävien sattumien summasta. Olen kuitenkin varma, että hän voittaa tämänkin taistelun.
Pia julkaisi myös Instagram-tilillään kuvan Miskasta ja kirjoitti sen yhteyteen rohkaisevan kirjoituksen.
– Rakas lapseni oot vahva ja koko ajan mielessä. Tiedän että voitat tämän taiston ja kaikki kääntyy vielä hyväksi. Tsemppiä teholle, äiti rakastaa siuta ylikaiken!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: IL: Pia Nykänen joutui leikkaukseen: ”Päivä kerrallaan mennään etiäpäin” Hymy: Pia Nykäsen epätoivoinen päätös – huutokauppaa Matin arvokisapokaalit: ”Aika on ollut taloudellisesti raskasta”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sanna Marinin seuralainen paljastui – mikä on sormus nimettömässä?
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Kasinorakastajan blogi: Prediction markets – miten peli muuttuu?
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Gogi Mavromichalis palaa Salkkareihin! Tällainen on Romeo Aro 18 vuoden jälkeen
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Päivi Lipponen rankasta arjestaan Paavo Lipposen rinnalla: “Nuorempi osapuoli jää hyvin yksin”
- Sanna Marinilla sormus nimettömässä!
- Martina Aitolehdeltä paljastus podcastissa: yhteinen yö Real Madrid -tähden kanssa!
- Helena Koivu: Kiihkeitä suudelmia Turun yössä – katso video!
- Italian viisuedustajan ja Frederikin yhdennäköisyys hämmästyttää – “Voihan se olla minun poikani”
- “Onneksi tähtäsi jalkoihin” – Mika Salo kertoo järkyttävästä veitsihyökkäyksestä Bangkokissa
- Uutta tietoa Dannyn ja Helmi Loukasmäen tilanteesta – Dannyltä melkoinen uutispommi
- IS: Erja Häkkinen avautuu voinnistaan Alzheimer-diagnoosin jälkeen – “Välillä unohdan…”
- Näin törkeästi Israel manipuloi Euroviisujen äänestystä
- Näin Linda Lampenius on muuttunut – katso kuvat vuosien varrelta