IS: Rap-artisti William osti penthousen Kalliosta ja kymppitonnin Rolexin – ”Pitää välillä tuhlata ja nauttia, kun rahaa on”
Raumalta lähtöisin oleva räppäri William, oikealta nimeltään Ville Virtanen, tavoittelee neljää eri pystiä tämän vuoden Emma-gaalassa. William tunnetaan parhaiten Penelope-hitistään, joka oli Spotifyn listauksen mukaan koko Suomen kuunnelluin kappale viime vuonna.
Menestyksestään huolimatta William ei ole ollut järin paljon julkisuudessa. Hän kertoo kuitenkin Ilta-Sanomien haastattelussa, että etenkin nuoremmat ihmiset tunnistavat hänet Helsingissä.
– Olenhan minä vähän introvertti, mutta pakko siihen on ollut tottua. Ei se minua haittaa. Onhan se ihan kiva ja kyllä siitä tulee hyvä fiilis, jos joku tulee kysymään, miten menee, räppäri sanoo IS:lle.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös klikkaamalla tästä. William paljastaa haastattelussa myös avoimesti sen, ettei hänellä ole varsinaista musiikillista taustaa. Hän päätyi tekemään musiikkia vahingossa, ja pian rap vei mennessään. Musiikkikiinnostuksen myötä hän lopetti myös opintonsa Satakunnan ammattikorkeakoulussa noin 1,5 vuotta sitten. – Menin kouluun, etten nyt aivan tyhjän päällä olisi. Se oli niin perseestä, että se motivoi minua tekemään enemmän musaa, William sanoo IS:lle. Viime syksynä William muutti Raumalta Helsinkiin. Raumalla hän asui vuokralla, mutta Helsingistä hän halusi omistusasunnon. – Ostin syyskuussa Kalliosta 50-neliöisen penthousen. Olin päättänyt, etten muuta Helsinkiin ennen kuin pystyn ostamaan täältä kämpän, hän sanoo. Kattohuoneiston lisäksi William on tehnyt myös muita isoja ostoksia. Haastattelussa hänellä on ranteessaan upouusi Rolex Datejust -kello, joka IS:n selvityksen mukaan maksaa noin 10 000 euroa.
Jos kuva ei näy, katso se täältä. William kertoo kuitenkin harkitsevansa sitä, mihin rahojaan käyttää. – Nyt olen vähän alkanut miettiä, mihin rahojani laitan. Silti pitää välillä tuhlata ja nauttia, kun rahaa on, hän toteaa. Lue myös: Räppäri William ja sometähti Sonja Aiello lemmenlomalla Lapissa – julkaisivat rakastuneita yhteiskuvia! Penélope-hitistä tunnettu William vahvisti suhteen tunnettuun sometähteen – katso kuvat! Seiska: Suosittu räppäri William löysi rinnalleen suomalaisen somevaikuttajan – romanttinen illallinen Helsingissä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”