Kuva: Nelonen
IS: Sami Kuronen lopettaa Radio Aallon aamujuontajana – ”Neuvottelut jatkosta kesken”
Radio Aallon aamuohjelmasta tunnetun Sami Kurosen työ aamujuontajana päättyy. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Kuronen kommentoi Ilta-Sanomille, että Nelonen Media on parhaillaan tekemässä tavallista suurempia muutoksia talossaan.
– Muutoksia on luvassa muillakin kanavilla. Minun tehtäväni ei ole kuitenkaan lähteä avaamaan, että mitä ne muutokset käytännössä tarkoittavat, mies kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa.
Temptation Island -ohjelmastakin tuttu Kuronen alleviivaa sitä, ettei hänen omalla kohdallaan kyse todennäköisesti ole potkuista.
– Meillä on neuvottelut jatkosta kesken. Minulle tarjottiin uutta ohjelmaa, mutta se ei aikataulullisesti sopinut ensi vuoden suunnitelmiini, joten jouduin kieltäytymään, Kuronen kuvailee.
– En ole todennäköisesti lähtemässä kokonaan pois. Pyrimme löytämään ratkaisun joka sopii kaikille osapuolille.
Lue myös:
”Ovatko Temppareiden osallistujat lähestyneet sinua sillä mielellä?” – näin Sami Kuronen vastasi varsin intiimiin kysymykseen!
Tällainen on Sami Kurosen unelmien nainen – ”Katseessa tulee olla pilkettä”
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun