IS: Sanna Marin avautuu radiossa suhteestaan kuolleeseen isäänsä: ”Hänellä oli alkoholiongelma”
Pääministeri Sanna Marin vierailee Sami Kurosen luotsaamassa Kurosen Grilli -radio-ohjelmassa tulevana sunnuntaina. Marin kertoo ohjelmassa harvinaisen avoimesti muun muassa suhteestaan isäänsä.
Marin oli vain kaksivuotias kun hänen vanhempansa erosivat.
– Isällä oli alkoholiongelma ja parisuhde ei toiminut. Muutettiin äitini kanssa kaksin pois, Marin kertoo ohjelmassa.
Marinin mukaan isä ei ollut hänen kanssaan eron jälkeen missään tekemisissä.
– En ole kasvanut isäni kanssa, enkä koe, että hän on osa perhettäni, Marin toteaa haastattelussa.
90-luvulla Marinin äiti tapasi naisen johon rakastui ja perheestä tuli sateenkaariperhe. Marin kertoo, ettei hän selitellyt perhettään nuoruudessaan.
– Ei kouluissa puhuttu näistä asioista tai ylipäätään erilaisuudesta tai erilaisista perheistä. Olen iloinen, että tässä asiassa ollaan tultu eteenpäin.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
Sanna Marin kritisoi Pride-lähetyksessä nykyistä translakia: ”Se on yksi Suomen häpeäpilkkuja”
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Käärijän lomakuvissa huolestuttava yksityiskohta – seuraajat varoittavat
- Kasinorakastajan blogi: Supersankarit sloteissa
- Näin rohkeasti Windows95man poseeraa Voguessa!
- Archie Cruz avautuu rikossyytteistään: ”Olen vain puolustanut itseäni”
- Sanna Marin ja Joni-rakas bongattiin baarista – kiskoivat juomia kaksin käsin
- Alexander Stubb esittelee mökkinsä hulppean saunan – katso upeat kuvat!
- Suomi nousi kohti kärkeä Euroviisujen vedonlyönnissä – Näin korkealla Suomi jo on!
- Kohu euroviisuissa! Kiusallinen video Käärijästä leviää: ”Pyynnöistäni huolimatta videota ei ole poistettu”
- Kasinorakastajan blogi: Ei vetoja pöytälaatikkoon toukokuussa!
- Huh! Vilahtiko Windows95manin kives euroviisuissa?