Kuva: Instagram - sarachafak
IS: Sara Chafak kertoo kauhunhetkistä – tuntematon mies tunkeutui ex-missin äidin kotiin
Ex-missi Sara Chafak, 29, koki kauhunhetkiä torstai-iltana, kun tuntematon mies tunkeutui Vuosaaressa hänen äitinsä kotiin, uutisoi Ilta-Sanomat. Mies pääsi Chafakin äidin kotiin kertomalla olevansa Chafakin lapsuudenkaveri.
– Ihmettelin, kun äitini soitti puoli kymmeneltä illalla, koska yleensä hän on siihen aikaan nukkumassa. Vastasin puhelimeen, ja sieltä vastasikin mies, joka esitteli itsensä lapsuudenkaverina. Aluksi luulin, että kyseessä on jokin sekaannus puhelinyhtiöllä tai vastaavaa, mutta eipä ollut, Chafak kertaa tapahtunutta Iltasanomille.
Hän sanoo laittaneensa äidilleen heti Facebookissa viestin.
– Hetken kuluttua äitini soitti ja kertoi olevansa kotona ja että kylään tuli vanha kaverini, joka kyseli minua. Sanoin äidilleni, että eihän kukaan tervejärkinen tuosta vaan ilmoittamatta poikkea käymään kenenkään vanhempien luona ja vielä tuohon aikaan illasta, Sara kertoo lehdelle.
Chafakin hälytyskellot soivat
Chafak ohjeisti äitiään pyytämään miestä poistumaan asunnosta ja soitti entiselle poikaystävälleen Tuomakselle selvittääkseen, olisiko mies joku heidän tutuistaan. Näin ei ollut ja samalla selvisi, että mies oli aiemmin käynyt soittelemassa myös Tuomaksen ovisummeria. – Siinä kohtaa tajusin, että nyt on oikeasti vakava tilanne päällä ja soitin pikkuveljelleni, joka lähti juosten äitini asunnolle. Mies oli onneksi poistunut talosta rauhallisesti ja Chafak soitti paikalle poliisit. Tilanne kuitenkin jatkui Chafakin saadessa puhelun tuntemattomasta numerosta. Soittaja oli jälleen taloon tunkeutunut mies. – Hän sekavan oloisena uhkaili ja sanoi: ”En tiedä mitä teen elämälläni, jos kiistät että tunnemme”. Yritin puhua järkevästi, ettei hän saisi uhkailla vahingoittamalla itseään. Hän tokaisi siihen: ”En tarkoittanut, että itseäni vahingoittaisin”, Chafak kertaa puhelua Ilta-Sanomille. Mies otettiin lopulta kiinni Tuomaksen rapun edestä, josta hän oli rikkonut alaoven murtautuakseen sisään ja uhkaillut Tuomasta. Järkyttynyt Chafak on tehnyt asiasta rikosilmoituksen ja hakenut lähestymiskieltoa. Hän sulattelee edelleen tapahtunutta ja kertoo olevansa hyvin varovainen liikkuessaan ulkona. – Kyllä se säikäytti. Pelkäsin perheeni turvallisuuden puolesta, mikä on kaikista pahinta. Ties mitä olisi voinut tapahtua, jos olisin ollut äidilläni, kun hän pääsi sisään. Helsingin käräjäoikeus vahvistaa Iltasanomille kirjanneensa kuluneella viikolla Chafakin hakemuksen lähestymiskiellosta. Lue myös: Tv-keikkansa menettänyt Mikael Gabriel avautuu vihdoin rikosepäilyistä: ”Verestäni löytyi kannabista” Seiska: Sara Siepi tapailee nuorta popparia – ikäeroa 8 vuotta! Someseuraaja halusi tietää, kuinka monta kertaa viikossa Jutta Larm harrastaa seksiä – näin julkkiskaunotar vastasi!LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä hän vihdoin on! Uudesta TTK-juontajasta julkaistiin paljastusvideo
- Aki Mannisen salasuhde paljastui – ”Oli kokemus pettämisestä”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Kasinorakastajan blogi: Märkiä unelmia ja pimeää huumoria
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Onko tässä uusi TTK-juontaja? Katja Ståhl paljastaa tilanteen
- Saku Koivu laittoi ökylukaalinsa myyntiin – katso hulppeat kuvat!
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Keikkajärjestäjä lataa suorat sanat Jari Sillanpäästä: ”Voi sanoa, että Jarin suosio on…”
- Arja Korisevalta paljastus parisuhteesta: ”Pyydän apua”
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Sirpa Selänne lomaili ilman Teemua – Avautui perheen tilanteesta
- Jari Sillanpää oli jäädä rekan alle – ”Olin nauttinut liikaa alkoholia”
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”