Kuva: YouTube
Ismo Leikola juhli näyttävästi kauniin vaimonsa kanssa – eläytyi täysillä USA:n vaalihuumaan
Koomikko Ismo Leikola, 41, voitti vuonna 2014 komediaklubi Laugh Factoryn järjestämän Maailman hauskin ihminen -kilpailun. Voiton myötä Leikola on luonut viime vuodet menestyksekästä uraa Yhdysvalloissa.
Koronapandemia vei koomikon keikat kuitenkin tauolle ja hän palasi viime elokuussa vaimonsa Angelikan kanssa Suomeen.
Yhdysvaltain presindentinvaalit ovat kuitenkin kirvoittaneet koomikon todelliseen vaalitunnelmaan myös kotisuomessa. Leikola julkaisi Instagram-tilillään kuvan vaalivalvojaisistaan joista ei jenkkitunnelmaa puutu.
Kuvassa mies poseeraa Yhdysvaltain lipun edessä yhdessä vaimonsa ja koiransa kanssa. Pöydälle on katettu tyypillisiä amerikkalaisia herkkuja kuten hampurilaisia ja hodareita ja katosta roikkuvat teemaan sopivat ilmapallot. Leikolan päässä keikkuu mahtipontinen hattu ja puoliso on sujauttanut päähänsä sinisen peruukin sekä aurinkolasit.
– Tänään fyysisesti Suomessa, henkisesti Amerikassa, Leikola kirjoittaa.
Monet amerikkalaiset ovat kommentoineet suositun koomikon julkaisua.
– Toivon, että voisimme antaa Suomen päättää näiden vaalien tuloksen.
– Et haluaisi olla täällä. Pysy Suomessa, siellä on turvallista.
– Toivota meille onnea kaveri!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Katso hulvaton video! Jaajo Linnonmaa joutui hervottoman jekutuksen kohteeksi kuntosalilla: ”Ei V**TU” Taru Valkeapää salasi tv-menneisyytensä lapsiltaan: ”Poika ilmoitti googlanneensa minut”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Luottovakuutus auttaa yrityksiä hallitsemaan riskejä kotimaassa ja kansainvälisesti
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Dannylta järkyttävä paljastus Ankista – ikonisella laulajalla oli kammottava kohtalo
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- Tähtitoimittaja teki paljastuksen – onko tässä uusi TTK-juontaja?
- Veritulpan saanut Hannele Lauri: Tämä on todellinen tilanne
- Erna Husko loksautti leuat: Läkähdyttävän kuumia kuvia Kreikassa
- Ihanaa! Kaisa Mäkäräiseltä ilouutinen!
- Helena Koivulta suoraa puhetta oikeuden päätöksestä
- Helena ja Mikko Koivun huoltajuuskiistalle tuli vihdoin päätös
- IL: Toni Nieminen irtisanoutui pakon edessä – ”Rehellisesti sanottuna nyt vituttaa”
- Muistatko Hollywood-legenda Jane Fondan? Tältä 88-vuotias tähti näyttää nyt – katso kuvat
- Aku Hirviniemi paljastaa vihdoin syyn törkyviesteihinsä
- Mette-Maritin vangittu Marius-poika: Shokkipäätös!
- Tanssii tähtien kanssa: Uudet kasvot paljastuivat!