Luovan alan moniosaaja ja entinen kansanedustaja Jani Toivola kertoo omalla Instagram-tilillään perhettään kohdanneesta surusta. Toivolan rakas isoäiti menehtyi perjantaina 3. maaliskuuta.

Toivola muistelee edesmennyttä mummiaan koskettavassa kirjoituksessaan.

– Mun rakas mummi nukkui pois perjantaina. Mummi ehti melkein sadan vuoden ikään. Sai elää rikkaan ja monivaiheisen elämän. Ja mä sain onnekseni olla vielä viimeisinä päivinä hänen vierellään, Toivola kirjoittaa Instagramissa.

– Enimmäkseen pidettiin kädestä ja katottiin silmiin. Kuunneltiin Tapio Rautavaara. Päivän säde ja menninkäinen ja Isoisän olkihattu. Mä sanoin et saat mennä jos siltä tuntuu. Et me kyllä pärjätään, hän jatkaa.

Isoäiti oli Toivolalle monessa asiassa merkittävä esikuva.

– Mummi opetti mua pienenä tanssimaan ja kerto samalla tarinoita riiureissuilta. Ja kuinka otti ohjat omiin käsiin heti kun oli naisten haku. Et sillai pääs paremmalle humpalle. Mummi kikatti aina tarinoiden välissä ja sit laski taas totisena tahtia, mies kuvailee.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Tekstissään Toivola sanoo käyneensä yhdessä äitinsä kanssa hyvästelemässä mumminsa. Kotona Toivola keskusteli elämän päättymisestä tyttärensä kanssa, jota hän kutsuu sosiaalisessa mediassa lempinimellä Pantteri.

– Sanoin äidille että silloin mun elämän alussa oli vaan oikeestaan me kolme. Ja että tässä me nyt ollaan. Risteyksessä, Toivola toteaa.

– Tulin kotiin ja kerroin Pantterille. Puhuttiin kuolemasta, elämästä ja hautakivistä. Pantteri tivas että mitä tarkottaa tuhkauurna.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Toivola on julkisuudessa puhunut avoimesti homoseksuaalisuudestaan. Nyt hän kertoo saaneensa mummiltaan runsaasti tukea kasvuprosessissaan.

– Mummi oli se joka näki mut. Jo varhain. Ei koskaan pelännyt sitä mitä olin tai miten itseäni ilmensin. Varmasti yksin mielessään murehti paljonkin mutta ei antanut sen estää elämää tapahtumasta. Muistan että mummin luona olin aina jotenkin vapaa ja pidäkkeetön. Kikatin ja pidin jalkoja ristissä. Lauloin Tarja Ylitaloa ja pukeuduin mummin vaatteisiin.

Kulunut viikonloppu sujui Toivolan mukaan ”polveilevissa tunnelmissa”.

– Muistoja ja ikävää. Sukupolvien välisten ketjujen ihmettelyä. Pantteri pureskeli vieressä suklaanallen päätä. Karkkipäivä. Elämä jatkuu äänekkäästi. Kuten pitääkin, Toivola summaa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.

Toivolan herkkä päivitys on kerännyt valtavan määrän osanottoja ja lohduttavia sanoja miehen ystäviltä ja faneilta.

– Otan osaa, Jani, artisti Paula Vesala muotoilee sydänemojin kera.

– Lämmin osanotto, Jani. Kirjoitat niin kauniisti mummistasi. Isoäidit ovat tosi tosi tärkeitä, kiteyttää tanssija Jutta Helenius.

– Lämmin osanotto ja voimia. Ihana mummi, joka kulkee sun mukana loppuun asti sun rohkeudessa ja elämänilossa, yksi seuraajista kommentoi.

Lue myös:

Jani Toivola toteutti suuren unelmansa – poseeraa Vogue Scandinaviassa: ”Yksi tarina siitä, että muutos on mahdollista”

Jani Toivola tapasi kadonneen veljensä – avautuu tunteita herättävästä vierailustaan: ”Johtolankana 30 vuotta vanha kirje”