Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
Janni Hussi ja Joel Harkimo viettivät näyttävät häät 10. kesäkuuta 2023.
Pari vihittiin Helsingin tuomiokirkossa, ja juhlaan osallistui arviolta 50–70 vierasta. Hääkulkuetta johti tyylikäs Porsche.
Vaikka juhlat olivat satumaiset, avioliitto ei kestänyt. Janni ja Joel päätyivät eroon viime kesänä. Nyt Janni muistelee hääpäiväänsä Sana on vapaa -podcastin uusimmassa jaksossa.
Jaksossa Janni keskustelee juontajakollegansa Sointu Borgin kanssa draamasta ja sen vetovoimasta. Molemmat myöntävät seuraavansa juoruja ainakin ajoittain, mutta huomion keskipisteenä oleminen ei Jannista tunnu luontevalta – vaikka hänen työnsä onkin julkista.
Hääpäivänä tämä korostui erityisesti. Janni kertoo kokeneensa olonsa epämukavaksi vieraiden katseiden alla.
”Vittu kun hävetti”
– Muistan sen hetken, kun kävelin alttarille kirkon käytävää ja kaikki tuijottivat. Vittu kun hävetti, Janni tokaisee suorasanaisesti.
– Katsokaa ihan mitä vaan muuta, kun minua.
Janni kuvailee, että alttarille kävely tuntui ahdistavalta. Hän ei tiennyt, mihin katsoa, ja muiden katseet saivat hänet epävarmaksi jopa siitä, oliko hääpuku kunnolla päällä.
– Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä sen tujottamisen takia, Janni huokaa.
Jannin kokemukset saattavat yllättää, sillä ulospäin häät näyttivät täydellisiltä. Hän on kuitenkin aiemmin kertonut, ettei ole erityisen innostunut häiden järjestämisestä.
– En ole mikään varsinainen hääjärjestelijä, esteettömyystodistuskin oli uusi asia. Ensin luulin, että se liittyy siihen, että paikka on esteetön esimerkiksi pyörätuolilla liikkuville, Janni paljasti Seiskalle vihkimistä edeltävänä keväänä.
– Mekko tuli valittua ihan vain sen perusteella, mikä näytti kivalta, hän kertoi tuolloin.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”
- Iida Vainio rikkoi vihdoin somehiljaisuuden
- Kuningas Charles raivoissaan – Ex-prinssi Andrew saatetaan laittaa asuntovaunuun