Jannika B avautuu uupumuksestaan: ”Uskalsin sanoa, että nyt en jaksa ja tarvitsen apua”
Tulevana perjantaina (16.10.) Vain elämäässä vietetään Jannika B:n päivää. Pöydän ääressä Jannika B avautuu muille artisteille muun muassa uupumuksestaan.
Jannika B tekee muihin artisteihin vaikutuksen äärimmäisen sinnikkäänä ja määrätietoisena tahtonaisena, joka menee halutessaan läpi vaikka harmaan kiven.
– Sä olet todella herkkä, välitön ja pirskahteleva keijukaisleidi, mutta sitten samalla sussa asuu kunnon jääräpää. Onko se pohjanmaalaisuutta tai se on jannikalaisuutta, mutta ihana cocktail, kehuu Mariska.
– Tämä porukka on tosi nasta, mutta sä olet se liima tässä jengissä. Vähän niin kuin äitihahmo siinä mielessä, että täällä ei tule hiljaista hetkeä. Itse kun olen satakuntalainen jurottaja, niin on turvallista olla, kiittelee Herra Ylppö.
Jannika B kertoo sijoittaneensa aikoinaan kaikki veronpalautuksessa saamansa rahat musiikin tekemiseen. Hän teki sinkun ja alkoi markkinoimaan sitä itse.
– Kirjoitin biisistäni tiedotteita, tulostin ja lähetin niitä tutuille. Pyysin heitä kuuntelemaan biisin ja kommentoimaan. Mun entisen työkaverin nimi oli Tarja Halonen, joten mulla oli myös Tarja Halosen kommentti tiedotteessani, Jannika B nauraa.
Jannika B kertoo tehneensä hurjasti töitä musiikkiuransa eteen, ja varsinkin uran alussa hän yritti selvitä kaikesta yksin, kunnes tuli pysähdys.
– Mä olin tosi loppu. Uskalsin sanoa, että nyt en jaksa ja tarvitsen apua. Se ei ole aina kauhean helppoa. Mä olen aina ajatellut, että mun pitää pärjätä, että mä en ole kenellekään taakaksi. Minä pärjään ja minä teen! Varsinkin se, kun aloitti uran itse tosi vahvasti ja jossain vaiheessa, kun kävi ilmi, kenen kanssa seurustelen, niin se kaikki itse tekeminen katosi ihmisiltä, ja mulla oli kahta kauheampi tarve näyttää. Se meni hulluksi ja kostautui tosi isosti. Loppui kaikki paukut, Jannika B kertoo uupumuksestaan.
Vain elämää perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa.
Lue myös:
Vain elämää -sarja oli Jannika B:lle raskas kokemus: ”Neljäntenä päivänä iski totaalinen väsymys”
Toni Wirtasen raju avautuminen Jannika-vaimonsa kohtelusta: ”Minua suorastaan vi****aa”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”