Jasmine Pajarin kuvasta paljastui nolo moka – Jasminella selitys valmiina
Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari ovat Suomen yksi seuratuimmista pariskunnista.
Jasmine jakoi sunnuntaina Instagramin stooreihinsa kuvan hänen ja Hjalliksen sunnuntaiaamupäivästään.
Videolla Jasmine kuvaa ensin shakkilautaa, josta selviää pelin olevan vasta alkutekijöissään, sillä vain muutama nappula on lähtenyt liikkeelle.
Sen jälkeen video kirmaakin kohti takkaa ja sen loimuja.
– Tunnelmallista huomenta (aamupäivää?), Jasmine kirjoittaa videon yhteyteen.
Jos painaa sormella näyttöä ja pysäyttää videon heti ensi alkuunsa, voi todelliselta shakkipelaajalta loksahtaa leuat alas.
Kumpi tahansa valkoisilla pelaa, on hän laittanut kuningattaren ja kuninkaan keskenään vääriin paikkoihin.
Seiska tavoitti Jasminen selvittääkseen äärimmäisen tärkeän asian, kumpi pelasi shakkia väärin.
Totuus oli kuitenkin tällä kertaa tarua tylsempää.
– Emme me pelanneet, se oli vain koriste siinä stoorissa, Jasmine naurahtaa.
Jasmine kertoo siivoilleensa paikkoja ja sanoo sen yhteydessä nostaneensa shakkilaudan hyllyn päältä pöydälle.
Sitten seuraa tunnustuksen paikka.
– En osaa pelata shakkia.
Jasmine ei myöskään tiedä Hjalliksen shakkitaidoista.
– Ei olla puhuttu shakista koskaan, Jasmine huokaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Sara Sieppi hehkuu raskausonnea – tyrmäävät kuvat