Laulaja Johanna Pakonen sairastui Selviytyjät-sarjan kuvauksissa: ”Minulla epäiltiin myyräkuumetta ja jänisruttoa”
Big Brother -voittaja Kristian Heiskari luotsaa Metropolin uutta Kristianin heimoneuvosto -nettisarjaa, jossa kurkistetaan Nelosen suositun Selviytyjät-sarjan tapahtumiin. Nettisarjan ensimmäisessä osassa hän saa vieraakseen tangokuningatar Johanna Pakosen, joka äänestettiin toisena ulos Selviytyjät-kilpailusta.
– Meidät jaettiin kahteen eri heimoon, emmekä ikävä kyllä päässeet samaan joukkueeseen Johannan kanssa, Kristian aloittaa ja kysyy Johannalta, mitä kokemuksia tangokuningattarelle jäi käteen Selviytyjistä.
– Selviytyjät oli minulle liian lyhyt kokemus. Oli valtava pettymys, että jouduin jättämään kilpailun varhaisessa vaiheessa. Siinä kunnossa en olisi voinut jäädä sinne pidemmäksi aikaan, Johanna kertoo.
Johannalle nousi kuvausten aikana korkea kuume, minkä vuoksi hän joutui jättämään myös kilpailun väliin.
– En normaalisti vilustu helposti. Meillä oli vesitehtävä toisena kuvauspäivänä, jolloin olimme todella pitkään märissä vaatteissa kylmässä säässä. Kuvausten jälkeen puin lämpimästi päälle.
– Kuvausten jälkeen jouduin jouduin käymään lääkärissä useita kertoja, ettei se ole vaan koronaa. Minut myös eristettiin kisapaikalla ja otettiin pikatestit. Sitä se ei tosiaankaan ollut. Lääkärin mukaan se on voinut olla myyräkuume tai jänisrutto.
Katso Kristianin heimoneuvosto täältä.
Lue myös:
Johanna Pakonen arvostelee Arttu Harkin käytöstä Selviytyjissä: ”Arttu määräsi käytännössä kaiken”
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Väite: Kuningas Charles ärtynyt Harryn sijaan Williamiin
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”