Johanna Tukiaisen tulot nostavat kulmakarvat – näin hän kommentoi shokkitulojaan
On taas se aika vuodesta, kun suomalaisten verotiedot ovat julkista riistaa.
Kohublondi Johanna Tukiainen kuuluu niihin julkisuuden henkilöihin, joiden verotiedot loksauttavat leuat – eikä suinkaan hyvällä tavalla.
Tuoreet verotiedot nimittäin paljastavat, että vuonna 2024 Johannan tulot olivat pyöreä nolla. Hänellä ei ollut sen enempää ansio- kuin pääomatuloja.
Johanna asustaa kuitenkin Töölössä, joka on historiallinen eliitti- ja kulttuurikaupunginosa.
Miten ihmeessä Johannalla on varaa asuu alueella?
Näin Johanna kommentoi
Viihdelehti Seiska tavoitti Johannan.
– Minun pitää olla varovainen tällaisten kysymysten kanssa Kelan takia. Olen tehnyt satunnaisesti show-keikkaa, myös yritys- ja yksityisvideotervehdyksiä.
Mukana mahtuu Johannan puheissa myös pientä tuloa sosiaalisen median kautta.
– Osa ihmisistä on välillä avustanut minua.
– Esimerkiksi joku Tuksu-fani osti minulle vajaa pari vuotta sitten aidon Chopardin ristin sekä hienon LoveShackFancyn mekon.
Hän kertoo tällaisten yllätysten olevan kuitenkin melko harvinaisia.
Johanna paljastaan myös menojensa olevan pienet.
– Elän aika niukasti, vältän muun muassa ulkona syömistä, Johanna toteaa.
Lähde: Seiska
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo paljastaa jymy-yllätyksen
- Kasinorakastajan blogi: Pelaamisen kaksoisstandardit
- Nanna Karalahden ja Karita Tykän riidassa shokkikäänne!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu