Juha Perälän velkahelvetti sen kun paisuu
Seiskan selvityksen Suomipop-juontaja Juha Perälä painii edelleen pahoissa talousvaikeuksissa.
Ulosottolaitoksen 23. elokuuta toimittaman asiakirjan mukaan Juhalla on 89 636,94 euroa ulosotossa.
Omiaan Juhalta hakevat esimerkiksi Verohallinto, pankki, perintätoimisto sekä työeläkevakuutusyhtiö.
Ulosottorekisterin suurin merkintä on 28 666,05 euroa, ja sitä perii Verohallinto jäännösveroina eli mätkyinä.
Juha on myös kuitannut velkojaan kahdeksan merkinnän kohdalla. Rekisterin vanhimman merkinnän vireilläolo on päättynyt vuonna 2022, jolloin Juha kuittasi yli 10 000 euron edestä maksamattomia mätkyjä Verohallinnolle.
Tuorein vireillä oleva merkintä on ilmestynyt rekisteriin 11.3.2024. Merkintä on peräisin maksamatta jääneistä YEL-vakuutusmaksuista. Laskun summa on yli 3 000 euroa, mutta Juha on lyhentänyt summaa hiljattain noin 400 eurolla.
Juha kertoi Ylen Kioski-jaksossa vuonna 2017 velkaantuneensa aikoinaan uhkapelaamisen takia. Velan määrä oli pahimmillaan noin 50 000 euroa. Juha sanoi kuitanneensa velkansa.
– Hoidin ne siten, että kävin töissä, Juha kertoi Ylen haastattelussa.
Juha on myös kritisoinut sitä, miten ulosottovelkoihin suhtaudutaan Suomessa. Hänen mukaansa ulosottolaskujen korot ja käsittelymaksut kasvattavat velkojen määrää huomattavasti.
Viime joulukuussa Juha paljasti Radio Suomipopin lähetyksessä aikovansa toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa ja muuttaa Yhdysvaltoihin.
Hän tähtää Hollywood-näyttelijäksi, mutta hän tekee myös juontajan töitä Suomessa.
Lähde: Seiska
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Jutta Urpilainen majailee nykyään Qatarissa – haukkuu Suomen lyttyyn