Duudsoneista tuttu rämäpää Jukka Hildén, 40, ja tämän vaimo Chachi, 24, ottavat tällä viikolla yökylään toimittaja Maria Veitolan. Yökylässä Maria Veitola -ohjelman vierailu sisältää vauhdikkaita hetkiä Jukan perheen parissa, mutta myös syvällisiä ja avoimia keskusteluja.

Jukka kertoo, että hänen vanhemmat tapasivat, kun hänen isänsä oli yrittämässä itsemurhaa humalassa. Jukan äiti onnistui kuitenkin estämään teon. Tämän jälkeen äiti lupautui treffeille Jukan isän kanssa ja antoi tälle mahdollisuuden näyttää millainen on selvinpäin.

– Hyvä, että antoi. Meidän faija lopetti silloin dokaamisen. Siitä seurasi jotain hyvää, minä ja pikkuveljeni, Jukka kertoo.

Vanhemmat kuitenkin erosivat myöhemmin. Jukan isä ratkesi jälleen juomaan ja Jukka joutui usein huolehtimaan ja murehtimaan isästään. Isän alkoholismi on vaikuttanut syvästi Jukan elämään.

– Mietin silloin jouluisin, että missä se isä menee. Onko sillä kengät jalassa ja kuinka se on kännissä jossain lumihangessa, itkuinen Jukka kertoo Marialle.

Isä lopetti lopulta juomisen lääkärin kerrottua, ettei miehen maksa kestä enää.

– Siihen päivään faija lopetti dokaamisen. Elää tänä päivänä tosi kurinalaista, ihanaa ja hyvää elämää.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Jukka joutuu silti vieläkin huolehtimaan ja murehtimaan, sillä isän parannuttua Jukan pikkuveli sairastui alkoholismiin ja yritti itsemurhaa.

– Yhden kahden aikaan tuli puhelu, että ”Jukka, minä hyppään junan alle”. Se oli ihan hirveää, Jukka sanoo ja kertoo ajaneensa tuolloin välittömästi Helsingistä Seinäjoelle ja vieneensä veljensä vieroitushoitoon.

– Odotan vain sitä päivää, että se (veli) tulisi joskus koputtamaan ovelle ja sanoisi, että on parantunut ja että siihen voisi luottaa.

Jukka kertoo saaneensa paljon apua asioiden käsittelyyn paitsi terapeutilta, myös läheisiltä ja vanhemmiltaan. Hän kokee lapsuutensa kaikesta huolimatta onnelliseksi.

– Minulla on ollut maailman paras äiti. On ollut rakkautta. On ollut lämpöä. Kohtuuttoman paljon olen joutunut kantamaan vastuuta, mutta kohtuuttoman paljon olen saanut myös rakkautta ja välittämistä.

Jukka Hildén kilpailee parhaillaan myös Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmassa ja omisti yhden tansseistaan isälleen.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Yökylässä Maria Veitola MTV3:lla torstaisin 21:00.

Lue myös:

Raju sanaharkka Suurimman pudottajan kuvauksissa! Claudia avaa nyt tilannetta: ”Pyysin anteeksi, itkimme ja sovimme asiat”

Sami Kuronen naurattaa koulukuvallaan: ”Pukisitko lapsesi tänä päivänä tällaiseen?”