Marika Kiviharjun valokuvakirja Alaston totuus: Tunnettuja suomalaisia pintaa syvemmältä ilmestyy 22.4.2015. Teos on jatkoa suuren huomion herättäneelle We ”Want You – Naked!” – valokuvanäyttelylle.
Tunnettujen julkkisten sensuelleja alastonkuvia esitellyt valokuvanäyttely oli rohkea avaus julkkisten hovikuvaajana tunnetun Marika Kiviharjun uralle. Oman valokuvakirjan tuottamisesta jo pitkään haaveillut Kiviharju jatkaa saman teeman käsittelyä viikon päästä ilmestyvässä kirjassaan.
Valokuvanäyttelyn kuvien inspiroimana yhä useampi julkisuuden henkilö on uskaltautunut poseeraamaan alasti, paljastaen itsestään täysin uuden puolen. Kirjassa poseeraavat ilkosillaan mm. Remu Aaltonen, Ristomatti Ratia, Jörn Donner, Helena Lindgren, Teuvo Loman, Aira Samulin ja Antti Reini.
Nimensä mukaisesti Alaston totuus on paljon muutakin kuin kuvakokoelma. Pintaa syvemmälle henkilöiden yksityiselämään päästään tekstin kautta. Syväluotaavat ja rohkeat henkilöhaastattelut on kirjoittanut journalisti Ilkka Pernu. Kirjan kustantaa Minerva Kustannus Oy.
– Kirjaan kuvaan tunnettuja suomalaisia kulttuuri- ja viihdepersoonia taidekuvissa, teemana alastomuus. Kuvissa ei tavoitella eroottisuutta tai liikaa alastomuutta, vaan haluan esittää kuvan henkilön poikkeavassa kontekstissa, irti totutusta, niin että katsoja voisi nähdä hänet uusin silmin ja yllättyä. Parhaimmillaan tässä yhdistellään valokuvataidetta ja viihdemaailmaa, Marika Kiviharju kuvailee projektiaan.