Kuva: Nelonen Media
Juontaja Alma Hätönen julkaisi näyttävän bikinikuvan tv-sarjan kuvauksista
Juontaja Alma Hätönen nähdään Suomen Paratiisihotelli -sarjan uutena juontaja. Kahdella aiemmalla tuotantokaudella sarjan juontajana on toiminut Sara Sieppi.
Alma on julkaissut tosi-tv-sarjan kuvauksista näyttävän kuvan, jossa hän poseeraa uima-altaalla.
– Kun työpäivä alkaa 6:30 niin ehtii myös vähän nauttimaan auringosta, Alma Hätönen kirjoittaa kuvan yhteyteen.
Paratiisihotellissa joukko upeita sinkkuja muuttaa Gran Canarian saarella sijaitsevaan hulppeaan villaan, jossa alkaa armoton pudotuspeli. Villalla juonitaan, lemmitään ja bailataan. Paikkansa paratiisissa säilyttää ainoastaan tekemällä oikeita siirtoja ja löytämällä itselleen parin viikosta toiseen. Voittajapari palkitaan 15 000 euron voittopotilla. Vallitsevan koronatilanteen myötä ohjelman tuotanto ottaa koronaturvallisuuden hyvin vakavasti. Koko työryhmä ja kilpailijat on testattu Suomessa alle 72 tuntia ennen Espanjaan saapumista. Kaikki testit olivat negatiivisia. Kilpailijat ja työryhmä matkustivat alkuviikosta Gran Canarialle omalla tilauslennolla, jossa myös kilpailijat onnistuttiin pitämään toisistaan etäällä ja maskein verhottuina ennen kuvausten alkua. Lue myös: Alma Hätönen juontaa Paratiisihotellin uuden kauden – kuvaukset alkoivat Kanarialla huolellisin turvatoimin Alma Hätönen säikäytti seuraajat rajulla somekuvallaan: ”Tää on kyllä hurjan näköinen” Alma Hätönen rehellisenä vaikeasta ajanjaksosta parisuhteessaan: ”Välillä oli tosi raskasta”
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Kasinorakastajan blogi: Kidutusta Tallinnan kaduilla ja kuumat pelit
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- Matti ja Teppo rikkoivat hiljaisuuden – uusi kappale ulos
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Nyt puhuu Sanna Marinin ex-erityisavustaja: Kuusi vuotta riitti
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Jenni Poikelus ja Köpi Kallio bongattiin yhdessä suloisessa puuhassa
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Vasta-avioituneet Robin Packalen ja Aura-rakas: Tiukka avioehto
- Verottaja hakee Duudsoneista tutun Jukka Hildénin yritystä konkurssiin