Kuva: Instagram @mariieveronicaofficial
Juontaja Veronica Verho julkaisi bikinikuvan Balilta – seuraajat luulivat Janni Hussiksi
Radio- ja televisiojuontaja Veronica Verho, 24, tuli alkujaan tutuksi Youtube-videoistaan. Sittemmin Veronica on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisella viihdekentällä, ja hän juontaa nykyään muun muassa suosittua Posse-ohjelmaa ja radiokanava NRJ:n iltaohjelmaa.
Veronica on myös erittäin aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä, ja hän julkaiseekin tiuhaan kuvia itsestään ja elämästään lähes 250 000 Instagram-seuraajansa iloksi. Joulukuun alun pakkaspäivät ovat saaneet kaunottaren kaipaamaan mitä ilmeisimmin lämpöä ja aurinkoa, sillä hänen tuorein kuvajulkaisu sisältää muistelukuvia vuodentakaiselta Balin reissulta.
– Vuosi sitten olin matkalla näihin maisemiin, voi kuinka kaipaan, Veronica on kirjoittanut kuvasarjansa oheen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen myös täältä. Ensimmäisessä kuvassa Veronica poseeraa pikkubikineissä, ja kyseinen kuva onkin herättänyt huomiota somevaikuttajan seuraajien keskuudessa. Seuraajat hehkuttavat Veronican upeutta kilpaa, mutta moni on pannut merkille myös kaunottaren yhdennäköisyyden erään toisen somevaikuttajan kanssa. – Äkkiä kun katsoo, niin näytät IHAN Janni Hussilta, eräs seuraajista kirjoittaa. Kyseinen kommentti on saanut useita tykkäyksiä ja muutama henkilö on ilmoittanut olevansa tismalleen samaa mieltä. – Piti palata katsomaan kenen julkaisu tämä oli. Meni Jannista ensisilmäyksellä, yksi seuraajista kommentoi. Janni Hussi on entinen fitness-kilpailija, joka juontaa tällä hetkellä Radio Suomipopin suosittua Aamulypsy-lähetystä Jaajo Linnonmaan ja Tuukka Ritokosken kanssa.
Jos Jannin kuva ei näy yllä, voit katsoa sen myös täältä. Lue myös: Veronica Verho poseerasi hääkuvassa Juhani-rakkaan kanssa – some sekosi täysin! Veronica Verho ja Sita Salminen juhlivat podcast-päivää yläosattomissa: ”Kiitos jokaiselle höpönassulle” Posse-juontaja Veronica Verho paljastaa: ”Oon aina haaveillu jostain omasta jutusta”
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Peppukuningatar Erna Husko: järisyttävä muodonmuutos
- Kasinorakastajan blogi: Sateita pakoon ilmojen halki ja pubin perukoille
- Presidentti Sauli Niinistöltä erikoinen paljastus Aaro-pojasta: ”Nyt täytyy tunnustaa”
- Naimisiin menneeltä Auri Kanaselta ikäviä uutisia
- Huh mikä yhdennäköisyys! Kerttu Rissanen on kuin ilmetty äitinsä ja mummonsa!
- Huh! Allsång på Skansenin ruotsalaiskatsojilta suoraa puhetta Lindasta ja Petestä
- Hjallis Harkimo ja Jasmine Pajari menivät naimisiin – katso kuvat!
- Helmi Loukasmäki julkaisi häkellyttävän upeita kuvia – vau!
- Kuningas Charlesilla oudot vessasäännöt
- Janni Hussilta raskas avautuminen: ”Suurin vuoristorata olivat tunteet”