Kaisa Liski avautuu uudesta ammatistaan – ”Nyt saan aloittaa työt maailman onnellisimpien ihmisten parissa”
Entinen kiinteistökuningatar Kaisa Liski on aloittanut kaikessa hiljaisuudessa työt hääsuunnittelijana. Nyt hän kertoo uudesta työstään Instagram-seuraajilleen.
– Kun ystäväni pyysi minua joitain aikoja sitten hääsuunniteluyritykseensä töihin, tiesin sen olevan juuri sitä, mistä olen haaveillut, Kaisa Liski aloittaa.
– Pitkien kurjien vuosien jälkeen maailmanlaajuisesti, on ihanaa nähdä morsiamen hersyvä nauru ja sulhasen onnellinen olemus, kun uusi aika alkaa. Olen aina ollut kova tekemään töitä ja nyt saan aloittaa työt maailman onnellisimpien ihmisten parissa, hän jatkaa.
Sai vankeustuomion ja määrättiin liikentoimintakieltoon
Pitkään kiinteistönvälittäjänä työskennellyt Kaisa sai viime heinäkuussa yhden vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä.
Ehdollisen vankeustuomion lisäksi Liski joutuu maksamaan velkojille yli 260 000 euroa. Hänet on myös määrätty kolmen vuoden mittaiseen liiketoimintakieltoon, joka päättyy kesäkuussa 2025. Liski voi tämän ajan toimia työntekijänä, mutta ei yrittäjänä.
Oikeuden mukaan Liski on luovuttanut varoja itselleen ja yhtiön ulkopuolelle yli 260 000 euron edestä, vaikka on ollut tietoinen yhtiönsä taloudellisista vaikeuksista. Liski pahensi toiminnallaan merkittävällä tavalla yhtiön maksukyvyttömyyttä. Lopulta yhtiö asetettiin konkurssiin lokakuussa 2019.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!
- Netta Kukkonen puhuu suunsa puhtaaksi kauramiljonääristä
- Kasinorakastajan blogi: Puuhun voi kiivetä nelinkontin ja väärinpäin
- Näin Ansku Bergström reagoi eksänsä Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran yllätykseen
- Huh! Auri Kanaselta uutispommi