Kaisa Liski määrättiin ehdolliseen vankeuteen – tuomio törkeästä talousrikoksesta
Tunnettu julkkiskiinteistövälittäjä Kaisa Liski on saanut tuomion törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Liski määrättiin Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa vuoden ja 2 kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon.
Ehdollisen vankeustuomion lisäksi Liski joutuu maksamaan velkojille yli 260 000 euroa. Hänet on myös määrätty kolmen vuoden mittaiseen liiketoimintakieltoon, joka päättyy kesäkuussa 2025. Liski voi tämän ajan toimia työntekijänä, mutta ei yrittäjänä.
Liskin saama rangaistus käy ilmi julkisesta tuomiolauselmasta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Oikeuden mukaan Liski on luovuttanut varoja itselleen ja yhtiön ulkopuolelle yli 260 000 euron edestä, vaikka on ollut tietoinen yhtiönsä taloudellisista vaikeuksista. Liski pahensi toiminnallaan merkittävällä tavalla yhtiön maksukyvyttömyyttä. Lopulta yhtiö asetettiin konkurssiin lokakuussa 2019.
Liskin toiminta oli muun muassa osakeyhtiölain ja verolainsäädännön vastaista, eikä rahojen luovuttaminen ollut liiketaloudellisesti perusteltua.
Lue myös:
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”