
Katri Helena, 77, puhuu ensimmäistä kertaa suhteensa alkuajoista Tommi Liimataisen, 46, kanssa – äiti ei koskaan hyväksynyt tyttärensä rakkautta
Legendaarinen laulajatähti Katri Helena, 77, avautuu ensimmäistä kertaa kohutun suhteensa alkuvaiheista Elina Hirvosen kirjoittamassa elämäkertakirjassa Katri Helena – Laulaja.
Katri Helena aloitti joulukuussa 2008 salasuhteen suomalaisen musiikkimanagerin, Tommi Liimataisen, 46, kanssa. Tuolloin 63-vuotias Katri Helena ja 31-vuotias Liimatainen pitivät rakkautensa salassa lähes kolmen vuoden ajan.
Kirjassa Katri Helena kertoo hänen ja Liimataisen tavanneen ensimmäistä kertaa Katri Helenan konsertissa Turussa. Konsertin jälkeen kaksikko tapasi pikaisesti, ja Liimatainen ojensi Katri Helenalle ostamansa kukkakimpun sekä shamppanjapullon. Lisäksi mies halasi Katri Helenaa, ja laulajan mukaan halauksen jättämä lämpö tuntui hänessä pitkään.
– Voi Katri, Katri, ajattelin. Olisitpa kaksikymmentä vuotta nuorempi, Katri Helena kertoo kirjassa pohtineensa silloin.
Kotimatkalla konsertista Katri Helena sai Liimataiselta paljonpuhuvan viestin.
– Kiitos konsertista, Tommi kirjoitti.
– Nyt meni pakka sekaisin. Tarvitsen kompassia kotona. En osaa enää minnekään, hän lisäsi.
Myöhemmin Katri Helena ja Tommi kävivät pitkän puhelun, jonka aikana Katri yritti selvittää Tommin tunteita.
– Yrität sä iskeä mua? hän kysyi suoraan.
– No en, Tommi vastasi.
– No, ehkä vähän.
– Tajuat sä minkä ikäinen mä oon? Katri Helena kysyi.
– Sä voisit olla mun poika.
– No ei tässä oo passeja kateltu, Tommi tokaisi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kirjan mukaan Katri Helenan perhe suhtautui aluksi varsin nuivasti 32 vuotta nuorempaan mieheen. Erityisesti Katri Helenan esikoistytär Hanna piti äitinsä ja Liimataisen orastavaa suhdetta hyvin kummallisena.
Myös Katri Helena itse ajatteli olevansa sekoamispisteessä rakastuessaan omien lastensa ikäiseen mieheen. Silti pari jatkoi tapailuaan, ja pian ihastuksen tunteet syvenivät rakkaudeksi.
– Minun ikäni katosi. Kaikki varautuneisuus, mikä oli täyttänyt minut edellisessä elämänvaiheessani, katosi. Tyttö palasi minuun. Huoleton tyttö, joka minun oli pitänyt piilottaa ja jota olin halunnut suojella, palasi, Katri Helena kuvaa kirjassa rakastumistaan.
Tommia pariskunnan ikäero ei häirinnyt.
– Kun puhuin Tommille suhteestamme ja ikäeroon liittyvästä epävarmuudestani, hän sanoi aina: ”Sä oot ihana nainen. Sä oot hyvä juuri noin”, Katri Helena painottaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lopulta myös Katri Helenan lähipiiri hyväksyi Katri Helenan ja Liimataisen rakkauden. Ainoastaan Katri Helenan äiti ei koskaan antanut siunaustaan parille.
Kirjan perusteella suhde oli vuonna 2020 menehtyneelle äidille loppuun asti kauhea häpeä, eikä hän voinut ymmärtää kaksikon 32 vuoden ikäeroa.
– Kaipasin äidin lämpöä ja tukea. Samalla tunsin kipua siitä, ettei äiti ollut hyväksynyt suhdettani Tommiin, Katri Helena myöntää.
– Tuntui, ettei hän sittenkään hyväksynyt minua kokonaisena, sellaisena kuin sillä hetkellä olin.
Lue myös:
Katri Helena teki paluun someen: ”Muutto, uusi talo, avioliitto, ero…”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Shirly Karvinen bongattiin Ahdin keikalta – jatkuuko sutina?
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Kasinorakastajan blogi: Kuumat on kelit ja niin myös pelit!