Katso kuvat! Tältä Esko Eerikäinen näytti Hunks-vuosina – ”Nuoresta pojasta kasvoi mies”
Suomalainen Scandinavian Hunks -tanssiryhmä nautti suurta suosiota koko 2000-luvun alun ajan. Vuosi sitten syksyllä Hunksit kuitenkin ilmoittivat lopettavansa toimintansa.
Rohkeista esityksistään tunnettu tanssiryhmä käynnisti keväällä 2022 jäähyväiskiertueen. Tänään maanantaina 5. joulukuuta Hunksit esiintyvät viimeisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla.
Yksi Hunksien tunnetuimmista entisistä jäsenistä on radiojuontaja ja somevaikuttaja Esko Eerikäinen. Telkkaristakin tuttu Eerikäinen on mukana Hunksien tämän illan jäähyväiskeikalla.
Eilen sunnuntaina (4.12.) Eerikäinen muisteli Hunks-vuosiaan omalla Instagram-tilillään. Hän julkaisi itsestään kaksi komeaa kuvaa menneiltä ajoilta sekä yhden otoksen, joka on ilmeisesti otettu viime viikonloppuna Kulttuuritalon katsomossa.
Vanhat kuvat tekevät oikeutta Eerikäisen ruskettuneelle, huippuunsa treenatulle vartalolle ja huolitelluille kasvoille. Tuoreessa kuvassa puolestaan Eerikäisen parta on päässyt kasvamaan ja muuttumaan harmaan sävyiseksi, ja hänen kasvoillaan näkyy jo muutamia vanhenemisen merkkejä, kuten otsaryppyjä.
– Nuoresta pojasta kasvoi mies tämän reissun aikana. Nyt vanhana saan sitten muistella mitä kaikkea siihen mahtui, Eerikäinen kirjoittaa koskettavassa kuvatekstissään.
– Huomenna vielä kerran Kulttuuritalo ja Scandinavian Hunks, mies hehkuttaa.
Näet kuvat alta tai täällä.
Eerikäisen liikuttava julkaisu on herättänyt runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Lukuisat Eerikäisen fanit ja ystävät kehuvat Eerikäistä vuolain sanoin.
– Esko kuka vaan voi hommaa lihakset mut karismaa ei saa kaupasta, tokaisee ex-tubettaja ja nykyinen rap-artisti Arttu Lindeman.
– Mies on vaan komistunut vanhetessaan, eräs toinen seuraaja muotoilee.
– Komea mies niin nuorena kuin vanhempanakin. Minusta paras kuva tuo viimeinen, siinä katsoo viisas aikuinen mies joka tietää mitä elämä antaa, niin hyvässä kuin pahassa, lausuu kolmas sydänemojien kera.
– Esko sä paranet vanhetessasi.
– Eräät miehet komistuvat vanhetessaan, kun karisma lisääntyy. Olet hyvä esimerkki.
– Ikä tuo karismaa.
Lue myös:
Esko Eerikäinen koki tuskallisen eron – sydänsuru musersi miehen: ”Suhde päättyi per**elleen”
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?